Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 09.09.2022/Pykälä 50


 

Talousarvion tavoiteasetanta ja mittarien laadinta -koulutus

 

Tarkastuslautakunta 01.06.2022 § 41 

 

 

Tarkastuslautakunta käy keskustelun kokouksessa mahdollisesta koulutuksesta talousarvion tavoiteasetantaan ja mittarien laadintaan liittyen. Koulutukseen olisi tarkoitus pyytää kunnan eri toimielinten jäseniä ja johtavia viranhaltijoita.             

 

Esittelijä

 tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus

 Tarkastuslautakunta tekee keskustelun pohjalta päätöksen koulutuksen järjestämisestä kunnan toimielinten jäsenille sekä johtaville viranhaltijoille.

 

Päätös

 Tarkastuslautakunta päätti ehdottaa koulutuksen järjestämistä talousarvion tavoiteasetantaan ja mittarien laadintaan liittyen johtaville viranhaltijoille ja toimielinten puheenjohtajistoille. Toimielin voi tarpeelliseksi katsottuaan osallistua myös kokonaisuudessaan koulutukseen. Koulutus pyritään järjestämään viikolla 38.

 

 ________

 

Tarkastuslautakunta 09.09.2022 § 50  

433/01.03.00.00/2021 [Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2022]  

 

Tarkastuslautakunta on kutsunut kokoukseen kunnanjohtaja Mikko Löppösen ja talouspäällikkö Tuula Pieviläisen keskustelemaan koulutusehdotuksen tarpeellisuudesta ja tekee tarvittaessa suosituksen koulutustarpeesta.             

 

Päätösehdotus

 Tarkastuslautakunta tekee keskustelun pohjalta päätöksen koulutuksen suosittelemisesta kunnan johtaville viranhaltijoille ja toimielinten puheenjohtajistoille.

 

Tarkastuslautakunta kuuli kunnanjohtaja Mikko Löppöstä ja talouspäällikkö Tuula Pieviläistä ja keskusteli asiasta.

 

Mikko Löppönen ja Tuula Pieviläinen poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa kello 10.48.

 

Päätös

 Tarkastuslautakunta päätti suositella koulutuksen järjestämistä talousarvion tavoiteasentantaan ja mittarien laadintaan liittyen kunnan johtaville viranhaltijoille ja toimielinten puheenjohtajistolle.

 

Tämä pykälä käsiteltiin pykälän 46 jälkeen ennen pykälää 47.

 

 ________