RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 05.10.2022/Pykälä 107
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |

Viranhaltijapäätökset
Sivistyslautakunta 05.10.2022 § 107
Kunnan hallintosäännön 30 §:n mukaisesti asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä.
(Asian ottaminen ylemmän toimielimen käsiteltäväksi: KuntaL 92 §)
Hallintosäännön 31 §:n mukaisesti lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava
lautakunnalle tekemistään päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä,
joista lautakunta on ilmoittanut, ettei käytä otto-oikeuttaan.
(Otto-oikeuden rajoitukset: KuntaL 92 § 5 mom. kohdat 1. ja 2.):
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
3) 51§:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat
Lisäksi sivistyslautakunta on 28.9.2021 päättänyt ne asiat ja asiaryhmät, joihin se ei käytä otto-oikeuttaan
Asian valmistelija
koulutoimiston toimistosihteeri
Esittelijä
sivistys- ja hyvinvointijohtaja
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta merkitsee viranhaltijapäätökset tiedoksi ja toteaa, että sivistyslautakunta ei käytä otto-oikeutta em. päätöksiin.
Päätös

________