Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 15.12.2022/Pykälä 66


 

Osallistuminen arviointikertomuskilpailuun

 

Tarkastuslautakunta 15.12.2022 § 66  

372/02.06.01.03/2022 [Osallistuminen arviointikertomuskilpailuun]  

 

KPMG on järjestänyt vuosittain arviointikertomuskilpailun kunnille ja kuntayhtymille. Siinä palkitaan parhaat arviointikertomukset yli 20.000 sekä alle 20.000 asukkaan kunnissa sekä erikseen myös kuntayhtymissä. Tarkastuslautakunnan kokouksessa keskustellaan kilpailuun osallistumisesta vuoden 2022 arviointikertomuksen osalta.             

 

Asian valmistelija

 tilintarkastaja

 

 

Päätösehdotus

 Tarkastuslautakunta käy keskustelun asiasta ja päättää arviointikertomuskilpailuun osallistumisesta.

 

Päätös

 Hyväksyttiin. Tarkastuslautakunta päätti osallistua arviointikertomuskilpailuun vuoden 2022 arviointikertomuksen osalta, mutta päätti, ettei pyydetä arviointikertomuksesta maksullista palautetta.

 

 ________