Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 7


Valtuustoaloite koulukyytiolosuhteet 131221

 

Valtuustoaloite koskien lasten ja nuorten koulukyyti olosuhteiden ja turvallisuuden parantamista

 

Kunnanvaltuusto 13.12.2021 § 147 

 

 

Valtuutettu Tommi Pesonen luki ja jätti seuraavan valtuustoaloitteen:

 

"Tohmajärven kouluverkkoa on tiivistetty viimeisimmän reilun vuosikymmenen aikana voimakkaasti. Tiivistämisestä johtuen kuljetusoppilaiden määrä on kasvanut paljon. Tällä aloitteella toivomme koko kunnan aluetta koskevaa selvitystä ja selvityksen mukaista parannusta koulukyytien odotusolosuhteisiin. Tavoitteena on olosuhteiden ohella liikenneturvallisuuden parantaminen.

 

Selvityksen vastuutahoina ovat Tohmajärven kunta ja ELY-keskus kuntalaisten toiveita ja näkemyksdiä yhteistyössä kuunnellen."

 

Aloitteen on allekirjoittanut 24 valtuutettua ja se on kokonaisuudessaan pöytäkirjan oheismateriaalina.

 

Päätös

 Kunnanvaltuusto ottaa aloitteen vastaan ja antaa sen edelleen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

 

 ________

 

 

Kunnanhallitus 10.01.2022 § 16 

  

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö

 

Esittelijä

 vt. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus antaa asian ympäristölautakunnan valmisteltavaksi.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________

 

Ympäristölautakunta 01.02.2022 § 12 

 

 

Tohmajärven kunta on viime vuonna toteuttanut yhteistyössä ELY-keskuksen ja Keski-Karjalan kuntien kanssa hankkeen Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelmasta. Suunnitelmassa on määritelty tavoitteet ja toimenpiteet kävelyn, pyöräilyn ja liikenneturvallisuuden edistämiseen. Suunnitelma ulottuu vuoteen 2040 asti ja käsittelee mm. infrastruktuurin kehittämiseen, palveluihin, viestintään ja rahoitukseen liittyviä asioita.

 

Liikenneturvallisuuden kehittämiseen liittyen suunnitelmaan on nostettu monia pieniä ja nopeasti toteutettavia toimenpiteitä, joilla parannetaan turvallisuutta muun muassa koulujen lähettyvillä sekä muissa yksittäisissä ongelmalliseksi koetuissa kohteissa.

 

Hankkeen aikana toteutettiin kysely, jossa kartoitettiin alueen asukkaiden ja vierailijoiden liikkumistottumuksia ja näkemyksiä kävelyn, pyöräilyn ja liikenneturvallisuuden kehittämistarpeista.

 

Raportti hankkeesta saatetaan ympäristölautakunnan kautta kunnahallitukselle tiedoksi kevään 2022 aikana.

 

Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelman lisäksi vuonna 2021 on toteutettu hanke koululaisten saattoliikenteen vähentämiseksi. Myös tämä hanke on toteutettu yhteistyössä ELY-keskuksen ja Keski-Karjalan kuntien kesken. Hankkeessa koulumatkaturvallisuutta on tarkasteltu saattoliikenteen olosuhteiden näkökulmasta ja kampanjoitu saattoliikenteen vähentämiseksi.

 

 

Asian valmistelija

 kuntatekniikan päällikkö, tekninen johtaja

 

Esittelijä

 tekninen johtaja Berg Jorma

 

Päätösehdotus

Ympäristölautakunta kiittää valtuustoaloitteesta ja toteaa, että viime vuosina toteutetuissa hankkeissa koulumatkaturvallisuuttakin on sivuttu ja kuntalaisilla on ollut mahdollisuus vaikuttaa kehittämistarpeisiin.

 

Vastauksena valtuustoaloitteeseen ympäristölautakunta esittää, että sivistyslautakunta kartoittaa tarpeet koululaisten koulukyytien olosuhteiden parantamiseen. Käytännössä tulisi kartoittaa keskeiset pysäkit, joilta oppilaita koulukyytiin nousee sekä minkälaisia toimenpiteitä olosuhteiden parantamiseen tarvitaan.

 

 Tarveselvityksen jälkeen ympäristölautakunta yhteistyössä ELY-keskuksen kanssa selvittää mahdollisuuksia olosuhteiden parantamiselle esimerkiksi Tohmajärven liikenneturvallisuustyöryhmän yhteydessä.

 

Päätös

 Hyväksyttiin.

 

 ________

 

Sivistyslautakunta 29.03.2022 § 31 

 

 

Koulutoimisto on selvittänyt keskeisiä kohteita, joissa olisi tarkoituksenmukaista toteuttaa aloitteen mukaisia koulukyytien odotusolosuhteisiin ja turvallisuuteen liittyviä parannuksia.

 

Esille nousi ainostaan Timolan suunnalla tie nro 15592. Oppilaita nousee kuljetukseen aamuisin kahdessa kohti 5-10. Ensimmäinen kohta on Jouhkolantien ja Timolantien risteys, jossa Timolantiellä on alamäki ja mutka Tohmajärvelle päin tultaessa. Koulubussin on hankala pysähtyä ottamaan ja laskemaan pois oppilaita varsinkin talviaikaan lumisuuden ja liukkauden takia. "Pysäkiltä" nousee kuljetukseen 5 oppilasta.

 

Toinen "pysäkki" on Keltavaarantien ja Timolantien risteys, josta nousee kuljetukseen 10 oppilasta. Tie 15592 on kapea ja mutkainen yhdystie, jossa kapeat pientareet ja 80 km/h nopeusrajoitus.

 

Edellä mainituilla kahdella paikalla ei ole pysäkkiä. Olosuhteiden parantaminen lisäisi näiden paikkojen turvallisuutta.

 

 

Asian valmistelija

 koulutoimiston toimistosihteeri (koulukuljetusvastaava)

 

Esittelijä

 sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus

 Sivistyslautakunta esittää tehdyn tarvekartoituksen perusteella ympäristölautakunnalle, että koulukuljetuksen odotuspysäkkejä ehdotetaan Jouhkolantien ja Timolantien risteykseen sekä Timolantien ja Keltavaarantien risteykseen.

 

Päätös

 Hyväksyttiin.

 

 ________

 

Kunnanhallitus 06.02.2023 § 56 

 

 

 

Lautakuntakäsittelyjen jälkeen kuntatekniikan päällikkö on tehnyt kirjallisen aloitteen ELY-keskukseen ja ELY:stä sähköpostitse saatujen tietojen mukaan aloite on välitetty käsiteltäväksi Pohjois-Savon ELY-keskukseen huhtikuussa 2022. Aloitteen etenemistä on tiedusteltu tammikuussa 2023. ELY:ltä saadun vastauksen mukaan:  "Asiaa on selvitelty ja kohteet on tarkastettu maastossa. Jos levikkeille löytyisi paikka niin toteutus tulisi hoitourakasta, mutta ELY:llä ei ole nyt hoitourakassa resursseja levikkeiden rakentamiseen."

 

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö Heidi Pitkänen heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi puh. 040 105 4002

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen mikko.lopponen@tohmajarvi.fi puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus hyväksyy tehdyt selvitykset vastauksena aloitteeseen. Kunnanhallitus esittää tehdyt selvitykset vastauksena aloitteeseen edelleen kunnanvaltuustolle. Samalla kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaisi aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

 Elina Väistö esitti, että alueelle tarvitaan 60 kilometrin tuntinopeusrajoitus Timolantielle välille Kiteentie Akanmäentien risteys.

 

 Tommi Pesonen kannatti Elina Väistön esitystä.

 

Päätös

 Kunnanhallitus päätti yksimielisesti, että alueelle tarvitaan 60 kilometrin tuntinopeusrajoitus Timolantielle välille Kiteentie Akanmäentien risteys. Kunnanhallitus päätti hyväksyä tehdyt selvitykset vastauksena aloitteeseen. Kunnanhallitus päätti esittää tehdyt selvitykset vastauksena aloitteeseen edelleen kunnanvaltuustolle. Samalla kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaisi aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

 ________

 

Kunnanvaltuusto 20.02.2023 § 7  

446/00.02.15/2021 [Valtuustoaloite koskien lasten ja nuorten koulukyyti olosuhteiden ja turvallisuuden parantamista]               

 

Esityslistan asia n:o 7. 

 

Merkitään, että kunnanjohtaja Mikko Löppönen kertoi, että ELY:lle on lähetetty toimenpidealoitteena kunnanhallituksen 6.2.2023 § 56 pöytäkirjan ote nopeusrajoituksen alentamisesta.

 

Merkitään, että Tommi Pesonen käytti yksittäisen valtuutetun puheenvuoron, jossa hän totesi ELY-keskuksen päätöksen levikkeiden rakentamisesta olleen kielteinen, mutta pohti voisiko levikkeiden rakentamista harkita esim. talkoilla.

 

Päätös

 Hyväksyttiin kunnanhallituksen päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________