RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 02.05.2023/Pykälä 29
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Henkilöstökertomus 2022
Yhteistyötoimikunta 14.03.2023 § 8
Tohmajärven kunnan henkilöstökertomus 2022 on koottu edellisvuosien rungon mukaisesti. Henkilöstökertomukseen on kerätty henkilöstöä kuvaavia tunnuslukuja vuodelta 2022 lähinnä henkilöstöhallinnon järjestelmistä. Tunnusluvut ovat pääosin vuoden lopun (31.12.) tilanteen mukaisia. Henkilöstöhallinnollisten tunnuslukujen avulla kuvataan mm. henkilöstön määrää ja sen kehitystä, henkilöstökustannuksia ja henkilöstörakennetta.
Henkilöstökertomuksessa on myös luku henkilöstöjohtamisen käytännöistä. Kertomuksen lopussa on myös henkilöstöhallinnon arviointia kuntastrategiaan peilaten sekä lyhyt katsaus tulevaisuuden näkymiin henkilöstönäkökulmasta.
KT on antanut uuden suosituksen henkilöstökertomuksen laadintaan vuoden 2022 alusta alkaen, jota kertomuksen laadinnassa on noudatettu. Uusi suositus pitää sisällään viisi tunnuslukua, jotka ilmoitetaan valtakunnallisesti samalla tavalla ja ovat näin vertailukelpoisia. Nuo tunnusluvut ovat henkilötyövuosi, henkilöstön ikärakenne, vakinaisen henkilöstön vaihtuvuus, sairauspoissaolot ja henkilöstön osaamisen kehttäminen / koulutuspäivät. Esimerkiksi sairauspoissaolojen tilastointiin on tullut muutoksia, joten tänä vuonna ei saada suoraan edellisvuosiin vertailukelpoisia tunnuslukuja.
Henkilöstökertomus on vielä hieman keskeneräinen, mm. työterveyshuollon toimintatietoja viime vuodelta ei ole vielä saatu. Luonnos henkilöstökertomuksesta on esityslistan liitteenä, keskeneräiset kohdat punaisella. Henkilöstösihteeri esittelee sen kokouksessa.
Asian valmistelija
henkilöstösihteeri
Esittelijä
kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Merkitään yhteistyötoimikunnan tietoon saatetuksi.
Päätös
Merkitään yhteistyötoimikunnan tietoon saatetuksi.
________
Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto 20.03.2023 § 17
Henkilöstökertomusta on täydennetty puuttuvilta osin ja se esitetään henkilöstöjaoston hyväksyttäväksi.
Asian valmistelija
henkilöstösihteeri Arja Kuosmanen, 040 105 4015, arja.kuosmanen@tohmajarvi.fi
Esittelijä
hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, 040 105 4002, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi
Päätösehdotus
Henkilöstöjaosto hyväksyy henkilöstökertomuksen vuodelta 2022 ja esittää sen edelleen tilintarkastajalle, kunnanhallitukselle sekä kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Päätös
Henkilöstöjaosto hyväksyi henkilöstökertomuksen vuodelta 2022 ja päätti esittää sen edelleen tilintarkastajalle, kunnanhallitukselle sekä kunnanvaltuustolle.
Merkitään, että henkilöstöjaosto valtuuttaa henkilöstösihteerin tekemään teknisiä päivityksiä henkilöstökertomukseen vielä ennen kunnanhallituksen ja -valtuuston käsittelyä.
________
Kunnanhallitus 27.03.2023 § 92
Henkilöstösihteeri Arja Kuosmanen on kutsuttu kokoukseen asiantuntijana esittelemään henkilöstökertomusta.
Tohmajärven kunnan henkilöstökertomus vuodelta 2022 on esityslistan liitteenä.
Asian valmistelija
henkilöstösihteeri Arja Kuosmanen, arja.kuosmanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4015
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus merkitsee henkilöstökertomuksen tietoon saatetuksi ja saattaa sen edelleen tarkastuslautakunnan käsiteltäväksi sekä tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.
Päätös
Kunnanhallitus merkitsi henkilöstökertomuksen tietoon saatetuksi ja päätti saattaa sen edelleen tarkastuslautakunnan käsiteltäväksi sekä tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen tiedoksi kunnanvaltuustolle.
Merkitään, että henkilöstösihteeri Arja Kuosmanen oli läsnä kokouksessa asiantuntijana kuultavana tämän asian keskustelun aikana klo 15:21 - 16:02.
________
Tarkastuslautakunta 02.05.2023 § 29
83/01.00.02/2023 [Henkilöstökertomus 2022]
Tarkastuslautakunta merkitsee tiedokseen henkilöstökertomuksen 2022.
Asian valmistelija
tilintarkastaja Taina Törrönen, taina.torronen@bdo.fi, puh. 040 834 4990
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta merkitsee tiedokseen henkilöstökertomuksen 2022.
Päätös
Hyväksyttiin.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |