RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 02.05.2023/Pykälä 30
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnan myyntisaatavien tilanne 20.3.2023
Kunnanhallitus 27.03.2023 § 95
Kuntalain mukaan kunnanhallituksen tulee vastata kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta. Osa kunnan taloudenhoitoa on myyntisaatavien seuranta ja perintä. Kunnan hallitus on toukokuussa 2017 linjannut, että kunnan saatavia tulee aktiivisesti seurata ja niiden kehityksestä tulee raportoida säännöllisesti kunnanhallitukselle.
Kunnan taloustoimisto on tehnyt yhteenvedon erääntyneiden saatavien kannasta 20.3.2023 tilanteen mukaan. Yhteenveto esitellään kunnanhallitukselle kokouksessa. Asiakaskohtaisten tietojen osalta liitteen sisältämät tiedot ovat salassa pidettäviä (Laki viranomaistoiminnan julkisuudesta 621/1999; § 24 kohta 23).
Lokakuussa 2019 kunnanhallitus on hyväksynyt laskutus- ja perintäohjeen, joka on tullut voimaan vuoden 2020 alusta lukien. Tämä ohje on päivitetty vuoden 2023 alussa ja se on hyväksytty kunnanhallituksessa 9.1.2023 § 6. Ohjeistuksessa kerrotaan, että kunnan saatavat siirretään 2. maksukehotuksen jälkeen Svea Ekonomi Finlandin perintään. Kunnan ja Svean tiedonsiirtoyhteyden rakentaminen on edennyt vaiheeseen, jossa rakennetaan laskulajeille tiedonsiirtoa sekä sovitaan yhteinen toimintamalli laskulajeittain.
Asian valmistelija
taloussihteeri Satu Saikkonen satu.saikkonen@tohmajarvi.fi puh. 050 349 4834
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Saatetaan kunnanhallitukselle tiedoksi kunnan myyntisaatavien tilanne.
Merkitään, että käytiin keskustelua mm. asuntojen vuokrasaatavista ja katsottiin tarpeellsieksi kutsua Sirkka Rahunen, OP-Koti, kertomaan tarkemmin Koy Tikankontin vuokrakäytänteistä.
Päätös
Saatettiin tiedoksi.
________
Tarkastuslautakunta 02.05.2023 § 30
90/02.06.04.03/2023 [Kunnan saatavien valvonta 2023]
Asian valmistelija
tilintarkastaja Taina Törrönen, taina.torronen@bdo.fi, puh. 040 834 4990
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta merkitsee tiedokseen myyntisaatavien tilanteen.
Päätös
Hyväksyttiin. Tarkastuslautakunta kiinnitti huomiota myyntisaatavien seurantataulukon epäselvyyteen. Kutsuttiin talouspäällikkö Tuula Pieviläinen paikalle kokoukseen kello 10.55-10.58 ja hän totesi, että taulukko on väärin laadittu. Pyydetään seuraavaan kokoukseen uusi päivitetty listaus sekä kunnanjohtaja selvittämään myyntisaatavien tilannetta.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |