RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 17.05.2023/Pykälä 36
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite1 | Päivitys_24.04.2023_Tohmajärven kunnan kiinteistöstrategia 2023-2033 | |
Liite2 | Matti Kuittisen muutosesitys | |
Liite3 | Äänestysluettelo (1) | |
Liite4 | Äänestysluettelo (2) | |
Liite5 | Äänestysluettelo (3) | |
Liite6 | Äänestysluettelo (4) | |
Liite7 | Äänestysluettelo (5) |
Kiinteistöstrategia 2023 - 2033
Ympäristölautakunta 28.02.2023 § 26
Aiempi Tohmajärven kunnan kiinteistöstrategia 2018-2028 on hyväksytty kunnanvaltuustossa 14.5.2018 § 24.
Kiinteistöstrategian 2018-2028 muodostamisen pohjana on ollut kiinteistömassan vähentäminen. Kiinteistöstrategia on laadittu kiinteistökartoituksen pohjalta.
Kiinteistöstrategiaa tulee tarvittaessa päivittää, mikäli vallitsevassa toimintaympäristössä on tapahtunut sellaisia muutoksia, joilla on vaikutusta kiinteistöjen hallintaan ja ylläpitoon. Tällaisia muutoksia ovat esimerkiksi: maakuntauudistukset, sosaali- ja terveyspalveluissa tapahtuvat muutokset, Venäjän kaupan ja rajaliikenteen muutokset, merkittävä ja pysyvä muutos kiinteistön käyttöasteessa suuntaan tai toiseen, vuokra-asuntojen kysynnän ja tarjonnan muutokset, rakennuksen kuntotason odotettua nopeampi heikkeneminen tai muu kiireellinen korjaustarve.
Päivitetty kiinteistöstrategia on jaettu lautakunnan jäsenille esityslistan liitteenä.
Asian valmistelija
kiinteistöpäällikkö Mika Ilvonen mika.ilvonen@tohmajarvi.fi puh. 040 105 4208
tekninen johtaja Jorma Berg jorma.berg@tohmajarvi.fi puh. 040 105 4201
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma jorma.berg@tohmajarvi.fi puh. 040 105 4201
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta hyväksyy kiinteistöstrategian ja esittää edelleen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.
Kokouksessa käytiin vilkas keskustelu kiinteistöstrategiasta. Keskustelun aikana Soile Luukkainen esitti, että Värtsilän maatilan rakennusten yhteydessä oleva renkitupa otetaan pois purkulistalta ja muutetaan luokitukseksi B. Renkituvalla on kulttuurihistoriallista arvoa (Nils Ludvig Arppe) ja rakennus tulisi säilyttää tällä perusteella.
Martti Haaranen esitti, että kiinteistöstrategiaan lisätään Kemien urheilukentän rakennukset.
Käydyn keskustelun jälkeen esittelijä muutti kokouksessa päätösehdotustaan seuraavasti: Ympäristölautakunta hyväksyy kiinteistöstrategian seuraavin muutoksin:
- Värtsilän maatilan rakennusten yhteydessä oleva renkitupa otetaan pois purkulistalta ja muutetaan luokitukseksi B.
- Urheilukentän rakennukset lisätään kiinteistöstrategiaan.
Esitetään edelleen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.
Päätös
Ympäristölautakunta hyväksyi esittelijän kokouksessa tekemän päätösehdotuksen mukaisesti.
________
- merkittiin, että Sampo Rauma saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo 18.00.
Kunnanhallitus 27.03.2023 § 100
Kuntalain 14 §:n mukaisesti valtuusto vastaa strategisesta päätöksenteosta.
Asian valmistelija
hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy kiinteistöstrategian ja esittää sen edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.
Keskustelun aikana esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavasti: Keskusurheilukentän rakennusten luokitus on B.
Merkitään tiedoksi, että asuntotyöryhmä käsittelee kiinteistöstrategiaa 24.4.2023 ennen kunnanvaltuuston kokousta.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi kiinteistöstrategian esittelijän muutetun ehdotuksen mukaisesti ja päätti esittää sen edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.
________
Merkitään, että tämän asian käsittelyn jälkeen kokouksessa pidettiin TAUKO klo 18:20 - 18:25.
Kunnanvaltuusto 24.04.2023 § 24
Esityslistan asia n:o 8.
Merkitään, että asuntotyöryhmä on käsitellyt kiinteistöstrategiaa 24.4.2023 ennen valtuuston kokousta.
Matti Kuittinen teki esityksen, että kiinteistöstrategian kohdissa 3.1.2 (Myllyranta), 3.3.3 (As Oy Joenranta) ja 3.3.4 (As Oy Metsätähti) kiinteistökartoituksen pohjalta tehty luokituksen kirjain tulisi olla D (puretaan). Kunnanhallituksen pohjaesityksestä kirjain puuttuu. Matti Kuittinen teki myös esityksen, että kohdan 3.7.1 (Kauppakeskus Troikka) tulisi muuttaa kirjaimeksi B (pidetään, käytetään loppuun). Kunnanhallituksen pohjaesityksessä kirjain on A/B (pidetään, kehitetään / pidetään, käytetään loppuun).
Reima Ehrukainen esitti, että kohtaan 3.3.4 (As Oy Metsätähti) laitetaan kirjain B/C (pidetään, kehitetään / pidetään, käytetään loppuun).
Marko Manninen kannatti Matti Kuittisen tekemää esitystä.
Tommi Pesonen kannatti Reima Ehrukaisen tekemää esitystä.
Merkitään, että asiassa käytiin vilkas keskustelu.
Puheenjohtaja päätti keskustelun kiinteistöstrategiasta 2023-2033.
Merkitään, että keskustelun jälkeen pidettiin kokouksessa TAUKO klo18:23-18:32.
Merkitään, että tauon jälkeen puheenjohtaja totesi, että kaikki valtuutetut ovat paikalla ja kokous on laillinen ja päätösvaltainen.
Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa Matti Kuittinen on tehnyt muutosehdotukset kiinteistöstrategian kohtiin 3.1.2 (Myllyranta), 3.3.3 (As Oy Joenranta), 3.3.4 (As Oy Metsätähti) ja 3.7.1. (Kauppakeskus Troikka), joita kannatti Marko Manninen. Reima Ehrukainen on tehnyt muutosehdotuksen kiinteistöstrategian kohtaan 3.3.4 (As Oy Metsätähti), jota kannatti Tommi Pesonen. On suoritettava äänestys.
Puheenjohtaja totesi äänestysjärjestyksen: ensin äänestetään Matti Kuittisen esityksestä ja Reima Ehrukaisen tekemästä esityksestä kiinteistöstrategian kohdasta 3.3.4 (As Oy Metsätähti). Seuraavaksi äänestetään tässä äänestyksessä enemmän ääniä saaneesta esityksestä ja kunnanhallituksen pohjaesityksestä. Tämän äänestyksen jälkeen äänestetään Matti Kuittisen muutosesityksistä kohdista 3.1.2 (Myllyranta), 3.3.3 (As Oy Joenranta) ja 3.7.1 sekä kunnanhallituksen pohjaesityksestä.
Kunnanvaltuusto hyväksyi äänestysjärjestyksen yksimielisesti.
Äänestysesitys oli seuraava:
Ne, ketkä kannattavat kohtaan 3.3.4 (As Oy Metsätähti) Matti Kuittisen esitystä, että kiinteistön kirjaimeksi merkitään D (puretaan) äänestävät "jaa" ja ne, ketkä kannattavat Reima Ehrukaisen esitystä kohtaan 3.3.4 (As Oy Metsätähti), että kiinteistön kirjaimeksi merkitään kiinteistöstrategiaan B / C (pidetään, käytetään loppuun / myydään) äänestävät "ei".
Äänestys suoritetaan nimenhuudolla.
Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti äänestysesityksen.
Äänestyksen tulos:
Äänestyksessä annettiin 22 "jaa" -ääntä ja 5 "ei" -ääntä.
Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä.
Puheenjohtaja totesi, että Matti Kuittisen esitys on saanut enemmän ääniä äänestyksessä.
Äänestysesitys oli seuraava:
Ne, ketkä kannattavat kohtaan 3.3.4 (As Oy Metsätähti) kunnanhallituksen pohjaesitystä (ei kirjainta) äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat Matti Kuittisen esitystä, että kiinteistön kirjaimeksi merkitään D (puretaan) äänestävät "ei".
Äänestys suoritetaan nimenhuudolla.
Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti äänestysesityksen.
Äänestyksen tulos:
Äänestyksessä annettiin 4 "jaa" -ääntä ja 23 "ei" -ääntä.
Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä.
Kunnanvaltuusto hyväksyi Matti Kuittisen muutosesityksen että, kiinteistöstrategian kohtaan 3.3.4 (As Oy Metsätähti) merkitään kirjaimeksi D (puretaan).
Äänestysesitys oli seuraava:
Ne, ketkä kannattavat kohtaan 3.1.2 (Myllyranta) kunnanhallituksen pohjaesitystä (ei kirjainta) äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat Matti Kuittisen esitystä, että kiinteistön kirjaimeksi merkitään D (puretaan) äänestävät "ei".
Äänestys suoritetaan nimenhuudolla.
Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti äänestysesityksen.
Äänestyksen tulos:
Äänestyksessä annettiin 3 "jaa" -ääntä, 23 "ei" -ääntä ja 1 "tyhjää".
Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä.
Kunnanvaltuusto hyväksyi Matti Kuittisen muutosesityksen että, kiinteistöstrategian kohtaan 3.1.2 (Myllyranta) merkitään kirjaimeksi D (puretaan).
Äänestysesitys oli seuraava:
Ne, ketkä kannattavat kohtaan 3.3.3 (As Oy Joenranta) kunnanhallituksen pohjaesitystä (ei kirjainta) äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat Matti Kuittisen esitystä, että kiinteistön kirjaimeksi merkitään D (puretaan) äänestävät "ei".
Äänestys suoritetaan nimenhuudolla.
Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti äänestysesityksen.
Äänestyksen tulos:
Äänestyksessä annettiin 3 "jaa" -ääntä, 23 "ei" -ääntä ja 1 "tyhjää".
Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä.
Kunnanvaltuusto hyväksyi Matti Kuittisen muutosesityksen että, kiinteistöstrategian kohtaan 3.3.3 (As Oy Joenranta) merkitään kirjaimeksi D (puretaan).
Äänestysesitys oli seuraava:
Ne, ketkä kannattavat ) kohtaan 3.7.1 (Kauppakeskus Troikka) kunnanhallituksen pohjaesitystä (kirjaimet A/B, pidetään, kehitetään / pidetään, käytetään loppuun) äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat Matti Kuittisen esitystä, että kiinteistön kirjaimeksi merkitään B (pidetään, käytetään loppuun) äänestävät "ei".
Äänestys suoritetaan nimenhuudolla.
Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti äänestysesityksen.
Äänestyksen tulos:
Äänestyksessä annettiin 5 "jaa" -ääntä ja 22 "ei" -ääntä.
Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä.
Kunnanvaltuusto hyväksyi Matti Kuittisen muutosesityksen että, kiinteistöstrategian kohtaan 3.7.1 (Kauppakeskus Troikka) merkitään kirjaimeksi B (pidetään, käytetään loppuun).
Päätös
Kunnanvaltuusto hyväksyi kiinteistöstrategian 2023-2033.
Kiinteistöstrategian kohtaan 3.3.4 (As Oy Metsätähti) merkitään luokituksen kirjaimeksi D (puretaan) äänestystuloksin 4 "jaa" -ääntä ja 23 "ei" -ääntä Matti Kuittisen esityksen mukaisesti.
Kiinteistöstrategian kohtaan 3.1.2 (Myllyranta) merkitään luokituksen kirjaimeksi D (puretaan) äänestystuloksin 3 "jaa" -ääntä, 23 "ei" -ääntä ja 1 "tyhjää" Matti Kuittisen esityksen mukaisesti.
Kiinteistöstrategian kohtaan 3.3.3 (As Oy Joenranta) merkitään luokituksen kirjaimeksi D (puretaan) äänestystuloksin 3 "jaa" -ääntä, 23 "ei" -ääntä ja 1 "tyhjää" Matti Kuittisen esityksen mukaisesti.
Kiinteistöstrategian kohtaan 3.7.1 (Kauppakeskus Troikka) merkitään luokituksen kirjaimeksi B (pidetään, käytetään loppuun) äänestystuloksin 5 "jaa" -ääntä ja 22 "ei" -ääntä Matti Kuittisen esityksen mukaisesti.
________
Tarkastuslautakunta 17.05.2023 § 36
363/00.01.02.00/2022 [Tohmajärven kunnan kiinteistöstrategian päivittäminen]
Tarkastuslautakunta merkitsee tiedokseen kiinteistöstrategian.
Asian valmistelija
tilintarkastaja Taina Törrönen, taina.torronen@bdo.fi, puh. 040 834 4990
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta merkitsee tiedokseen kiinteistöstrategian 2023 - 2033.
Päätös
Hyväksyttiin.
Ritva Simonen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana kello 9.05.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |