RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 58
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuuston kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kunnanvaltuusto 11.09.2023 § 58
Kunnan hallintosäännön 130 §:n mukaisesti avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä sen, onko kokous laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.
Toimitetaan nimenhuuto ja todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
Kunnan hallintosäännön 81 §:n mukaan kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Varsinaisessa kokouksessa voidaan käyttää sähköistä asiahallinta- tai äänestysjärjestelmää.
Esityslistan asia n:o 1.
Päätös:
Suoritettiin nimenhuuto ja todettiin, että paikalla on 26 valtuutettua, joista 4 varavaltuutettua. Poissa yksi valtuutettu. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Merkitään, että ennen kokouksen alkua muistettiin 3.8.2023 menehtynyttä valtuutettua Pauli Hakkaraista hiljaisella hetkellä sekä Ville Karjalaisen esittämällä muistosoitolla.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |