Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 66


Hyvinvointiraportti 2022

 

Tohmajärven kunnan hyvinvointiraportti 2022

 

Kunnanhallitus 27.03.2023 § 94 

 

 

Kuntalain mukaan kuntien tulee pyrkiä edistämään asukkaidensa hyvinvointia. Terveydenhuoltolaki velvoittaa kuntia valmistelemaan vuosittain raportin sekä kerran valtuustokaudessa laajemman hyvinvointikertomuksen valtuustolle. Edellistä valtuustokautta koskeva laajempi hyvinvointikertomus on  käsitelty kunnanlvatuustossa 20.6.2022 § 50. Raportin löydät tästä. Hyvinvointikertomus eli hyvinvointiraportti on tiivis asiakirja, joka toimii ennen kaikkea johtamisen työvälineenä, poliittisen päätöksenteon tukena sekä strategiatyön ja suunnittelun ja sen toimeenpanon perustana. Vuosittaisessa hyvinvointiraportissa tarkastellaan edellisen vuoden toteutuneita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen keinoja. Raportissa tarkastellaan myös kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä ja niihin vaikuttaneita tekijöitä vuodelta 2022. Hyvinvointiraportti 2022 pitää sisällään päivitettyä indikaattoritietoa saatavilla olleiden hyvinvoinnin- ja terveyden tilastojen osalta.

 

Esityslistan liitteenä on Tohmajärven kunnan hyvinvointiraportti vuodelta 2022. 

 

Asian valmistelija

 sivistys- ja hyvinvointijohtaja, Seija Rosti, seija.rosti@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4154

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus hyväksyy Tohmajärven kunnan hyvinvointiraportin vuodelta 2022, saattaa sen tarkastuslautakunnan käsiteltäväksi ja tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös

 Kunnanhallitus hyväksyi Tohmajärvän kunnan hyvinvointiraportin vuodelta 2022, päätti saattaa sen tarkastuslautakunnan käsiteltäväksi ja tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

 ________

 

Merkitään, että tämän asian käsittelyn jälkeen pidettin TAUKO klo 16:53 - 17:02.

 

Kunnanhallitus 14.08.2023 § 207 

 

 

Hyvinvointiraportin tarkastaminen ei ole tarkastuslautakunnan tehtävä (KuntL 121 §). Hallintolain 50 §:n mukaisesti viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksena ja ratkaista asian uudelleen, jos päätös perustuu ilmeisen väärään lain soveltamiseen.             

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002

 

 

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus esittää kokouksessaan 27.03.2023 § 94 hyväksymänsä hyvinvointiraportin vuodelta 2022 edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös

 Kunnanhallitus päätti esittää kokouksessaan 27.03.2023 § 94 hyväksymänsä hyvinvointiraportin vuodelta 2022 edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

 ________

 

Kunnanvaltuusto 11.09.2023 § 66  

183/00.01.02.01/2022 [Tohmajärven kunnan hyvinvointisuunnitelma]  

 

Esityslistan asia n:o 8. 

 

Merkitään, että asiasta käytiin vilkasta keskustelua.

 

 

Päätös

 Hyväksyttiin kunnanhallituksen päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________