RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 26.09.2023/Pykälä 83
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kotiseutuarkiston toimintaohje
Sivistyslautakunta 26.09.2023 § 83
155/07.01.03.01/2023 [Kotiseutuarkisto]
Tohmajärven kotiseutuarkisto on perustettu 22.9.1986 kunnanhallituksen päätöksellä, jolloin kotiseutuarkiston hoidosta päätettiin vastuulliseksi hallintokunnaksi kulttuurilautakunta. Arkistolle ei ole aiemmin tehty varsinaista toimintaohjetta.
Kotiseutuarkistoon kootaan paikkakunnan yksityisten (kuten henkilöiden ja sukujen) ja yhteisöjen (kuten yhdistysten ja seurojen) asiakirjoja, äänitteitä, valokuvia ja/tai kuvanauhoja. Kotiseutuarkisto toimii henkisen perinteen säilyttämiseksi, ja käytännön tarpeiden lisäksi yleisen että paikallisen tutkimuksen, opetuksen ja harrastustoiminnan käytettäväksi. Kotiseutuarkisto on tutkijoiden ja harrastajien käytössä sopimuksesta, ja arkiston henkilötietojen salassapitoa varmistetaan salassapitosopimuksella. Kotiseutuarkistoon otetaan pääasiallisesti lahjoitettua arkistomateriaalia, jolloin materiaalin omistusoikeus siirtyy kotiseutuarkistolle.
Luovutetusta materiaalista tehdään myös luovutusssopimus, johon kirjataan aineiston luovuttamisen ehdot koskien esimerkiksi aineiston käyttöön tarjoamista ja arkiston hoitamista. Arkistomateriaalin lahjoittaminen tai tallettaminen kotiseutuarkistoon on maksutonta. Kotiseutuarkiston toiminnassa noudatetaan Kansallisarkiston ohjeita. Muihin kuin kotiseutuarkistoon arkistoitaviin yksityisluonteisiin aineistoihin noudatetaan arkistotilan vuokraamisen ehtoja yksityisille ja yhteisöille.
Kunnassa on nimettävä uusi kotiseutuarkistosta vastaava hallintokunta, joka tulee tekemään kotiseutuarkistosta päätöksiä kuten mitkä aineistot vastaanotetaan kotiseutuarkistoon.
Asian valmistelija
tiedonhallinnan asiantuntija Saara Leinonen, saara.leinonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4012
Esittelijä
vs. sivistys- ja hyvinvointijohtaja Seija Rosti seija.rosti@tohmajarvi.fi p. 040 1054154
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta vastaa kotiseutuarkistosta. Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja yhdessä tiedonhallinnan asiantuntijan kanssa valitsee arkistoon otettavan materiaalin ja päätöksen asiasta tekee tiedonhallinnan asiantuntija.
Päätös
Hyväksyttiin.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |