RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 24.10.2023/Pykälä 95
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kuntalaisaloite, 75 minuutin oppitunti
Sivistyslautakunta 24.10.2023 § 95
135/00.02.16/2023 [Kuntalaisaloite, 75 minuutin oppitunti]
Hallintosäännön 145 §:n mukaan: "Aloitteen käsittelee se kunnan viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa. Jos toimivaltainen viranomainen on toimielin, aloitteista ja aloitteiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä on annettava toimielimelle tieto jäljempänä määrätyllä tavalla.
Muun toimielimen kuin valtuuston toimivaltaan kuuluvista aloitteista on annettava tieto toimielimelle niiden päättämällä tavalla. Toimielin voi samalla päättää, mitkä aloitteista ovat loppuun käsiteltyjä."
Maiju Lassilan koulun oppilaan huoltaja on tehnyt aloitteen koulun oppituntien keston muuttamisesta takaisin 45 minuuttiin. Vs. sivistys- ja hyvinvointijohtaja on antanut huoltajalle vastauksen:
"Kuten lupasin, keskustelin kesäkuussa Tohmajärven rehtorien kanssa siitä, mistä Tohmajärven 75 minuuttiset oppitunnit juontavat juurensa.
Lukioiden yhteistyö, yhteisten opintojen aikataulutus edellyttää 75 minuuttisia oppitunteja ja lähes kaikki opettajamme opettavat sekä yläkoulussa, että lukiossa. Lukuvuosisuunnittelun yhteydessä omassa kunnassa pohdimme ja selvittelimme kyllä mahdollisuutta siirtyä 45 minuuttisiin oppitunteihin, mutta tässä vaiheessa se ei ole mahdollista lukion ja perusopetuksen yhteisten opettajien aikataulutusten vuoksi (ks. yllä). Sivusimme samaa aihetta (oppituntien pituus&sisältö) myös seutukunnan yhteisessä sivistysjohtajien ja rehtorien tapaamisessa syyskuussa.
Oppituntien rakenteen ja sisällön osalta opettajat vastaavat pedagogiikasta - heidän tehtävänään on koostaa oppitunneista pituudesta riippumatta monipuolisia, opettavaisia, sisältörikkaita opetussuunnitelman huomioivia kokonaisuuksia. Rehtorien myötä tämä tärkeä muistutus menee myös opettajakunnalle. "
Aloite lähetetään esityslistan oheismateriaalina.
Asian valmistelija
vs. sivistys- ja hyvinvointijohtaja Seija Rosti seija.rosti@tohmajarvi.fi p. 040 1054154
Esittelijä
vs. sivistys- ja hyvinvointijohtaja
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta hyväksyy vs. sivistys- ja hyvinvointijohtajan antaman vastauksen kuntalaisaloitteeseen ja aloite on loppuun käsitelty.
Päätös
Hyväksyttiin.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |