Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 88


Rakennusvalvontamaksu 2024 kvalt hyv 11.12.2023

 

Rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksut ja perusteet 1.1.2024 alkaen

 

Ympäristölautakunta 17.10.2023 § 114 

 

 

Hallintosäännön 25 b § 3 kohdan mukaan ympäristölautakunta päättää toimialueeseensa kuuluvat maksut ja taksat paitsi vesihuoltolaitoksen maksuista ja perusteista, rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksuperusteista, ympäristönsuojeluviranomaisen taksasta ja maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavista maksuista sekä jätehuoltomaksuista, jotka päättää kunnanvaltuusto.

 

Nykyinen Rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksut ja perusteet ovat voimassa vuoden 2023 loppuun asti.

 

Eduskunta hyväksyi 1.3.2023 rakentamislain (751/2023, RakL) ja siihen liittyvät lakimuutokset. Rakentamislain yhteydessä hyväksyttiin lisäksi maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) muutos, jonka myötä laista kumotaan rakentamista koskevat pykälät ja lain nimi muuttuu alueidenkäyttölaiksi. Uudet lait tulevat voimaan 1.1.2025. Laki rakennetun ympäristön tietojärjestelmästä (431/2023, RYTJ-laki) ja siihen liittyvät lakimuutokset hyväksyttiin eduskunnassa 24.2.2023. RYTJ-laki edellyttää kuntia toimittamaan kaavoituksen, rakentamisen ja tonttijakojen tietoja Syken ylläpitämään rakennetun ympäristön tietojärjestelmään (Ryhti).

 

Rakentamislain, alueidenkäyttölain ja RYTJ-lain kunnille ja niiden viranomaistoimintaan aiheuttamat muutokset ovat kokonaisuutena huomattavat. Epäselviä ja ratkaisemattomia asioita on vielä paljon, etenkin koska asetustasoinen säätely ja lopulliset tietomallimäärittelyt ovat vielä valmisteilla. Kuntien on hyvä yhdistää voimavarojaan muutoksen läpivientiin. Kuntien voi olla hyödyllistä perustaa työryhmiä, jotka valmistelevat lain täytäntöönpanoa, koska muutokset tulevat vaikuttamaan laaja-alaisesti kuntien toimintaan kuten kaavoitukseen, rakennusvalvontaan, kiinteistötoimeen, infran kehittämiseen, paikkatietopalveluihin, kartasto- ja mittauspalveluihin, ympäristönsuojeluun, ympäristöterveyteen ja tietohallintoon sekä kunnan hallintoon. 

 

Rakennusvalvontaviranomaisen taksaluonnos 1.1.2024 alkaen on jaettu ympäristölautakunnan jäsenille esityslistan liitteenä.

 

 

Asian valmistelija

 rakennustarkastaja Joni Rytkönen, rakennusvalvonta@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4209

 

Esittelijä

 tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201

 

Päätösehdotus

 Ympäristölautakunta hyväksyy, että rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksut ja perusteet taksaa ei päivitetä vuodelle 2024. Esitetään edelleen kunnanhallitukselle ja -valtuustolle hyväksyttäväksi siten, että nykyisen taksan voimassaoloaikaa jatketaan 1.1.2024 alkaen.

Perustelu: Uusi rakentamislaki (751/2023, 21.4.2023) tulee voimaan 1.1.2025 ja tämä edellyttää kunnalta mm. hallintosäännön, taksan, rakennusjärjestyksen ja menettelytapojen muutosta vuoden 2024 aikana.

 

Päätös

 Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________

 

Kunnanhallitus 23.10.2023 § 289 

 

 

Kunnanhallitus yhtyy ympäristölautakunnan esitykseen rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksuista ja perusteista 1.1.2024 alkaen.

 

Rakennusvalvontaviranomaisen taksaluonnos 1.1.2024 alkaen on esityslistan liitteenä.

 

 

Asian valmistelija

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen p. 040 105 4001, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen p. 040 105 4001, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksuja, taksoja ja perusteita ei päivitetä vuodelle 2024. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että voimassa olevien maksujen ja perusteiden voimassaoloaikaa jatketaan 1.1.2024 alkaen.

Perustelu: Uusi rakentamislaki (751/2023, 21.4.2023) tulee voimaan 1.1.2025 ja tämä edellyttää kunnalta mm. hallintosäännön, taksan, rakennusjärjestyksen ja menettelytapojen muutosta vuoden 2024 aikana.

 

 Tommi Pesonen esitti, että tämä asia palautetaan ympäristölautakunnalle uudelleen valmisteltavaksi.

 

 Matti Kuittinen kannatti Pesosen esitystä.

 

 Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Päätös

 Asia palautettiin ympäristölautakunnalle uudelleen valmisteltavaksi.

 

 ________

 

Ympäristölautakunta 14.11.2023 § 133 

 

 

 Ympäristölautakunta käsittelee teknisen toimialan maksut kunnanhallituksen esityksestä uudelleen. Esitetty korotus on 18 %. Arvioitu tuotto korotuksesta johtuen, huomioituna rakennus- ym. lupien arvioitu määrän kehitys, on laskennallisesti 6 % verrattuna vuoden 2022 tilinpäätöksessä toteutuneisiin tuottoihin. Rakennuslupamaksut vastaavat korotuksen jälkeen likipitäen vuoden 2023 Liperin ja Kiteen hintatasoa.

 

 Rakennusvalvontataksojen vertailu sekä taksaluonnos on jaettu ympäristölautakunnan jäsenille esityslistan liitteenä.

 

 

Asian valmistelija

 rakennustarkastaja Joni Rytkönen, rakennusvalvonta@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4209

 

Esittelijä

 tekninen johtaja Berg Jorma jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201

 

Päätösehdotus

 Ympäristölautakunta esittää, että rakennusvalvontaviranomaisen taksaa päivitetään vuodelle 2024. Esitetään edelleen kunnanhallitukselle ja -valtuustolle hyväksyttäväksi siten, että nykyistä taksaa korotetaan 1.1.2024 alkaen 18 %.

 

 

 Veli-Matti Ahlqvist esitti, että rakennusvalvontaviranomaisen taksaa ei päivitetä vuodelle 2024, vaan nykyisen taksan voimassaoloaikaa jatketaan 1.1.2024 alkaen.

 

 Martti Haaranen kannatti Veli-Matti Ahlqvistin esitystä.

 

 Keskustelun jälkeen puheenjohtaja totesi Veli-Matti Ahlqvistin tehneen vastaesityksen, että rakennusvalvonnan taksaa ei päivitetä vuodelle 2024, vaan nykyisen taksan voimassaoloaikaa jatketaan 1.1.2024 alkaen, joten on suoritettava äänestys.

 

 Äänestysesitys:

 Puheenjohtaja esitti, että äänestys suoritetaan kädennostolla. Ne, jotka kannattavat Veli-Matti Ahlqvistin vastaesitystä, nostavat ensin käden. Sen jälkeen ne, jotka kannattavat esittelijän päätösehdotusta, nostavat käden. Ympäristölautakunta hyväksyi yksimielisesti äänestysesityksen.

 

 Äänestyksen tulos:

 Veli-Matti Ahlqvistin vastaesitys: 4 ääntä (Veli-Matti Ahlqvist, Nina Kabedeva, Soile Luukkainen, Martti Haaranen).

 Esittelijän päätösehdotus: 2 ääntä (Sampo Rauma, Marko Manninen).

 

 

Päätös

 Puheenjohtaja totesi äänestyksen tuloksena 4-2 ympäristölautakunnan hyväksyneen Veli-Matti Ahlqvistin vastaesityksen. Rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksut ja perusteet taksaa ei päivitetä vuodelle 2024.

Esitetään edelleen kunnanhallitukselle ja -valtuustolle hyväksyttäväksi siten, että nykyisen taksan voimassaoloaikaa jatketaan 1.1.2024 alkaen.

 

 ________

 

Kunnanhallitus 27.11.2023 § 320 

 

 

Kunnanhallitus ei yhdy ympäristölautakunnan valmisteluun.

Voimassa oleva taksa löytyy tästä.

 

Esityslistan liitteenä on rakennusvalvontamaksu vuodelle 2024 ja esityslistan oheisaineistona on rakennusvalvontataksojen vertailua.             

 

 

Asian valmistelija

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että rakennusvalvontaviranomaisen taksaa päivitetään vuodelle 2024. Taksa esitetään kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi siten, että nykyistä taksaa korotetaan 1.1.2024 alkaen 18 %.

 

Päätös

 Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että rakennusvalvontaviranomaisen taksaa päivitetään vuodelle 2024. Taksa esitetään kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi siten, että nykyistä taksaa korotetaan 1.1.2024 alkaen 18 %.

 

 ________

 

Kunnanvaltuusto 11.12.2023 § 88  

20/02.05.00.00/2023 Teknisen toimialan maksut ja taksat 2023-2024  

 

Esityslistan asia n:o 5. 

 

Päätös

 Hyväksyttiin kunnanhallituksen päätösehdotus.

 

 ________