Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.04.2024/Pykälä 35


 

Laaja-alaisen erityisopettajan palkkaaminen lv 2024-2027

 

Sivistyslautakunta 23.04.2024 § 35  

11/01.01.01.01/2024 Rekrytoinnit 2024  

 

Tohmajärven kunta on saanut valtion erityisavustusta varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2024-2027. Avustuksella palkataan laaja-alainen erityisopettaja lukuvuosille 2024-2025, 2025-2026, 2026-2027. Palkkaamisessa noudatetaan erityisavustuksen myöntämisen ehtoja. Valtionavustus on tarkoitettu tasa-arvoisuuden, yhdenvertaisuuden ja lähikouluperiaatteen sekä inklusiivisen toimintakulttuurin vahvistamiseen. Valtionavustuksella edistetään oppimista, hyvinvointia ja lähipalvelu- ja lähikouluperiaatetta sekä lapsen ja oppilaan oikeutta välttämättömään ja riittävän varhaiseen tukeen.

 

Palkattavan laaja-alainen erityisopettajan opetusvelvollisuuden tunnit voivat eri lukuvuosina sijoittua joko Maiju Lassilan ja/tai Tikkalan kouluun lukuvuosisuunnittelun yhteydessä tehtävän tarvearvioinnin mukaan.

 

 

Asian valmistelija

 Vs. Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Seija Rosti, seija.rosti@tohmajarvi.fi

 

Esittelijä

 vs. sivistys- ja hyvinvointijohtaja

 

Päätösehdotus

 Sivistyslautakunta myöntää täyttöluvan lukuvuosille 2024-2025, 2025-2026., 2026-2027 laaja-alaisen erityisopettajan palkkaamiseen.

 

Päätös

 Hyväksyttiin.

 

 ________