Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 18


Liite5 TTH kulukorvaushakemuksen_luonnos

 

Kelan korvaushakemus työterveyshuollon kuluista vuodelta 2023

 

Yhteistyötoimikunta 12.03.2024 § 7 

 

 

Kelan ohjeiden mukaan työnantajalla on oikeus saada korvausta tarpeellisista ja kohtuullisista kustannuksista, jotka ovat aiheutuneet palvelussuhteessa olevien työntekijöiden työterveyshuollon järjestämisestä. Kela maksaa korvauksen sairausvakuutuslain perusteella.

 

Työnantajalla on oltava työterveyshuollosta kirjallinen toimintasuunnitelma. Suunnitelma tulee laatia työpaikkakohtaisten tarpeiden mukaan työterveyshuollon sisällön ja hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteiden edellyttämällä tavalla. Suunnitelman tulee perustua työpaikkaselvityskäynnillä tehtyyn perusselvitykseen. Toimintasuunnitelmaa tarkennetaan tarvittaessa vuosittain työpaikkaselvityskäyntien ja muiden työterveyshuollon selvitysten perusteella.

 

Työterveyshuollon palvelut kohdistuvat työolosuhteisiin, työyhteisöön tai yksittäiseen työntekijään. Näistä aiheutuvat kustannukset jaetaan kahteen korvausluokkaan:

 

Korvausluokkaan I kuuluvat ehkäisevän toiminnan ja työntekijöiden työkykyä ylläpitävän toiminnan kustannukset, joita syntyy esim. työpaikkaselvityksistä, työpaikkakäynneistä, terveystarkastuksista ja ensiapuvalmiuden ylläpitämisestä.

 

Korvausluokkaan II kuuluvat työterveyshuollon lisäksi järjestetyn yleislääkäritasoisen sairaanhoidon ja muun terveydenhuollon kustannukset.

 

Työnantaja saa Kelasta korvausta tarpeellisista ja kohtuullisista työterveyshuollon ja sairaanhoidon kustannuksista. Toiminnan on täytettävä hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteet, ja palveluiden on oltava maksuttomia työntekijöille.

 

Korvattavia kustannuksia syntyy työterveyshuollon ammattihenkilöiden eli työterveyslääkäreiden ja -hoitajien palveluista, ammattihenkilöiden tarvitsemista asiantuntijapalveluista, ammattihenkilöiden tarvitsemista laboratorio- ja radiologisista tutkimuksista, työterveysaseman ylläpidosta ja varustamisesta, työpaikan ensiapuvalmiuden ylläpitämisestä ja muista työterveyshuollon toteuttamiseen tarpeellisten voimavarojen käytöstä.

 

Työkyvyn arviointi- ja hoitovastuu on työterveyslääkärillä. Erikoislääkärin palvelut sekä tutkimukset korvataan työterveyshuoltona vain silloin, kun työterveyslääkäri on pyytänyt erikoislääkärin konsultaatioita arvioidakseen työntekijän työkykyä ja hoitomahdollisuuksia.

 

Myös muiden työterveyshuollon asiantuntijoiden palvelujen (mm. fysioterapeutit, psykologit) käyttö työterveyshuollossa perustuu työterveyshuollon ammattihenkilöiden tarveharkintaan.

Työfysioterapeutin suoravastaanotosta aiheutuneista kustannuksista voidaan maksaa työterveyshuollon korvaus 1.1.2020 alkaen. Suoravastaanotosta on kyse silloin, kun tuki- ja liikuntaelinoireinen potilas hakeutuu lisäkoulutetun työfysioterapeutin vastaanotolle ilman työterveyshuollon ammattihenkilön erillistä tarvearvioita tai lähetettä. 

Etäpalveluna annettua työterveyshuoltoa Kela korvaa rajatusti. Esimerkiksi työpaikkaselvitykseen kuuluvaa työpaikkakäyntiä ei voi tehdä etänä, vaan se pitää tehdä paikan päällä.

 

 

Työterveyshuollon korvaushakemus ajalta 1.1. - 31.12.2023 sisältää korvausluokkaan I kuuluvia kustannuksia yhteensä 112 073,01 euroa (77 % kokonaiskustannuksista) ja korvausluokkaan II kuuluvia kustannuksia yhteensä 32 708,58 euroa (23% kokonaiskustannuksista), korvausluokat yhteensä 144 781,59 euroa (100%).

 

Työnantajan järjestämälle työterveyshuoltotoiminnalle määritellään korvausluokkien I ja II osalta yksi yhteinen laskennallinen enimmäismäärä, joka vuodelta 2023 on 470,50€ /henkilö. Siitä korvataan ensisijaisesti ehkäisevän työterveyshuollon eli korvausluokan I kustannukset. Enimmäismäärän voi käyttää kokonaan ehkäisevän työterveyshuollon eli korvausluokka I:n mukaiseen toimintaan. Sairaanhoidon eli korvausluokan II kustannuksia voidaan korvata, jos enimmäismäärää on jäljellä korvausluokan I kustannusten jälkeen, kuitenkin enintään 40 prosenttia yhteisestä enimmäismäärästä.  Korvauskatto leikkaa nyt ensimmäistä kertaa hivenen saatavaa korvausta kustannukset ollessa 481€/hlö. Korvaamatta jäävien kustannusten määrä on 3161,09€ (144 781,59 - (301 hlöä x 470,50 = 141 620,50))

 

Korvaushakemus on esityslistan liitteenä. Hakemus tehdään Kelan sähköisen asiointijärjestelmän kautta.

 

 

Asian valmistelija

 henkilöstösihteeri Arja Kuosmanen, arja.kuosmanen@tohmajarvi.fi, 040 1054015

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi , 040 1054001

 

Päätösehdotus

 Yhteistyötoimikunta hyväksyy työnantajan kulukorvaushakemuksen työterveyshuollon kustannuksista 1.1.-31.12.2023.

 

Päätös

 Hyväksyttiin.

 

 ________

 

Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto 18.03.2024 § 18  

54/01.04.02.00/2023 Työterveyshuolto 2023  

 

Liitteenä oleva kulukorvaushakemus Kelalle työterveyshuollon kuluista 1.1.-31.12.2023 esitetään henkilöstöjaostolle hyväksyttäväksi.             

 

Asian valmistelija

 henkilöstösihteeri Arja Kuosmanen, arja.kuosmanen@tohmajarvi.fi, 040 1054015

 

Esittelijä

 hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, 040 1054002

 

Päätösehdotus

 Henkilöstöjaosto hyväksyy KELA:n kulukorvaushakemuksen työterveyshuollon kuluista vuodelta 2023.

 

PäätösHyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________