Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 29



 

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätökset vuoden 2024 valtionosuudesta- ja rahoituspäätöksistä sekä perusopetuksen yksikköhintapäätöksistä, sivistystoimi

 

Kunnanhallitus 11.03.2024 § 56 

 

 

Opetushallitus on lähettänyt Tohmajärven kunnalle seuraavat tiedot liittyen vuoden 2024 valtionosuus-/rahoituspäätöksiin:

 

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös VN/37041/2023-OKM-1 esi- ja perusopetuksen yksikköhinnoista vuodelle 2024. Laskelmassa huomattiin virhe perusopetuksen valmistavan opetuksen oppilasmäärässä, 19 oppilasta. Oikea lukema tietovaranto Koskessa on 8 oppilasta. Tästä on tehtävä oikaisuvaatimus.

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös VN/33864/2023-OKM-1 perusopetuslaissa tarkoitetun aamu- ja iltapäivätoiminnan yksikköhinnasta ja ohjaustuntien laskennallisista määristä vuonna 2024

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös VN/32387/2023-OKM-1 opetus- ja kulttuuritointa varten kunnilla käyttökustannuksiin myönnettävästä valtionosuudesta sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille myönnettävästä rahoituksesta vuodelle 2024

 

Päätöksiin tyytymätön saa vaatia siihen oikaisua opetus- ja kulttuuriministeriöltä kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tiedonsaannista päätöksen tiedonsaantipäivää lukuun ottamatta. Päätökset on kirjattu kunnan asianhallintaan 16.1.2024.

 

Päätökset on toimitettu sähköpostilla tiedoksi ja tarkistettavaksi sivistystoimelle ja kirjanpitoon.

 

Valtionosuuspäätökset on tarvittaessa nähtävillä ja luettavissa kokouksessa. 

 

Asian valmistelija

 vs. sivistys- ja hyvinvointijohtaja Seija Rosti, seija.rosti@tohmajarvi.fi, p. 040 1054154.

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus päättää hakea muutosta OKM:n tekemään vuoden 2024 valtionosuudesta- ja rahoituspäätöksestä koskevaan päätökseen.

Kunnanhallitus valtuuttaa vs. sivistys- ja hyvinvointijohtajan tekemään valituksen.

 

 Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli asiantuntijana kuultavana läsnä kokouksessa klo 15:23.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________

 

Kunnanhallitus 03.06.2024 § 127 

 

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös VN/37041/2023-OKM-1 esi- ja perusopetuksen yksikköhinnoista vuodelle 2024 perustuu Koski-järjestelmään tilastointipäivänä 20.9.2023 tallennettuihin tietoihin. Koski-järjestelmän tilastotietojen tarkastelussa huomattiin virheitä automaattisen tiedonsiirron jäljiltä muun muassa valmistavan opetuksen oppilaiden ja kuljetusoppilaiden määrissä.  Vs. sivistys- ja hyvinvointijohtajan allekirjoittama oikaisuvaatimus Opetushallitukselle tehtiin 27.3.2024. Sen lisäksi tiedot on manuaalisesti korjattu Koski-järjestelmään.

 

Päätös oikaistusta valtionosuudesta on tullut kuntaan 15.5.2024. Oikaistun päätöksen mukainen valtionosuus on 29.212,00 euroa suurempi (636.549 euroa/vuosi) kuin aikaisempi päätös (607.337 euroa/vuosi).

 

Asian valmistelija

 vs. sivistys- ja hyvinvointijohtaja Seija Rosti, seija.rosti@tohmajarvi.fi, puh 040 1054154

 talouspäällikkö Tuula Pieviläinen, tuula.pievilainen@tohmajarvi.fi, puh 0401054033

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle 29.000 euron määrärahan lisäystä opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuksiin.

 

 Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli asiantuntijana kuultavana läsnä kokouksessa klo 15:33 - 15:34.

 

Päätös

 Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle 29.000 euron määrärahan lisäystä opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuksiin.

 

 ________

 

Kunnanvaltuusto 17.06.2024 § 29  

8/02.05.01.00/2023 Valtionosuuspäätökset 2024, VOSU  

 

Esityslistan asia n:o 7. 

 

Pykälään liittyvä oheismateriaali on nähtävillä kokouksessa tiedostojen suuren koon vuoksi.

 

 

Päätös

 Hyväksyttiin kunnanhallituksen päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________