RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.09.2024/Pykälä 40
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Osavuosiraportti 1-6
Kunnanhallitus 06.05.2024 § 105
Tohmajärven kunnan talous 1-3 kk/2024 on edennyt maaliskuun lopun osalta talousarvioon nähden positiivisesti. Tulot ja verorahoitus (verotulot ja valtionosuudet) on toteutunut talousarviota hieman paremmin. Toimintatuottoja on 191.140 euroa enemmän ajankohtaan nähden. Valtionosuuksia ja verotuloja on taas kertynyt aika lailla talousarvion mukaisesti, kertymä on 36.000 euroa suurempi ajankohtaan nähden.
Toimintakuluja on taas ajankohtaan nähden 345.000 euroa vähemmän. Toimintakuluja on kertynyt maaliskuun loppuun mennessä yhteensä 5.429.628 euroa. Toimintakate on ajankohtaan nähden 535.645 euroa pienempi. Tilikauden tulos näyttää tällä hetkellä 271.747 euroa.
Vuodesta on osavuosiraportin osalta vasta neljännes takana, joten on vielä liian aikaista arvioida, päätyykö tilikauden tulos plussalle.
Asian valmistelija
toimialajohtajat
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy osavuosiraportin ja esittää sen valtuustolle tiedoksi.
Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli asiantuntijana kuultavana tämän asian käsittelyn aikana klo 15:01 - 15:10.
Päätös
Kunnanhallitus päätti hyväksyä osavuosiraportin ja päätti esittää sen valtuustolle tiedoksi.
________
Kunnanvaltuusto 20.05.2024 § 19
Esityslistan asia n:o 5.
Merkitään, että kunnanjohtaja Mikko Löppönen kiitti henkilöstöä siitä, että on noudatettu talousarviota ja toimittu taloudellisesti tehokkaasti niin kuin pitääkin.
Päätös
Valtuusto merkitsi 1-3 kk / 2024 osavuosiraportin tiedoksi.
________
Kunnanhallitus 26.08.2024 § 172
Tohmajärven kunnan talous 1-6 kk on edennyt talousarvioon nähden positiivisissa merkeissä. Tilikauden tulos on tässä vaiheessa 414.311 euroa miinuksella, kun talousarviossa tulokseksi arvioitiin 525.240 euron alijäämäistä tulosta. Arvioitua parempaa tilannetta selittää pienemmät toimintakulut ajankohtaan nähden. Toimintakulujen toteuma on kesäkuun lopussa 47,3 %, joten talousarvioon nähden toimintakuluja on kertynyt 548.640 euroa vähemmän. Toimintatuottoja on kertynyt tässä vaiheessa hieman odotettua vähemmän. Toimintatuottoja on kertynyt kaiken kaikkiaan 5.013.125 euroa, joka on 46,9 % koko vuoden arviosta.
Toimintakate (paljonko käyttötalouden kuluista jää katettavaksi verotuloilla ja valtionosuuksilla) on kesäkuun lopussa 214.142 euroa parempi ajankohtaan nähden, toimintakatteen toteuman ollessa 48,3%.
Verotuloja on kertynyt tässä vaiheessa 3.684.099 euroa, joka on 49,8%, koko vuoden arvioidusta kertymästä, talousarviossa verotuloja arvioitiin kertyvän 7.709.000 euroa. Positiivista on ollut ajankohtaa suurempi tuloveron ja yhteisveron kertymä. Yhteisöveron toteuma on ollut kesäkuun loppuun mennessä 60,8% ja tuloveron osalta toteuma on 54,2%. Kiinteistöveron kertymä on taas hieman matalammalla tasolla johtuen siitä, että kiinteistöverojen laskutus painottuu syksyyn. Valtionosuuksia on kertynyt odotetun laisesti. Kertymä ollessa kesäkuun lopussa2.577.828 euroa eli 49,8% koko vuoden arviosta.
Korkokuluja on kertynyt tässä vaiheessa jo 218.000 euroa. Talousarviossa koko vuoden arvio korkokulujen osalta 270.000 euroa. Tässä vaiheessa korkokulujen toteuma on jo 80,8% talousarvioon nähden. Arviota suuremmat korkokulut johtuvat Euriborkorkojen nousulla vuoden 2024 aikana. Toisaalta nyt 12kk Euribor on lähtenyt tulemaan jo alaspäin ja ilmassa on odotuksia, että Euroopan keskuspankki laskisi edelleen ohjauskorkoaan, joka näkyisi myös Euriborkorkojen laskuna.
Toiminnallisten tavoitteiden osalta iso osa tavoitteista on toteutunut jo vuoden puolessa välissä, eikä toiminnallisiin tavoitteisiin ole tarkoitus esittää tässä vaiheessa muutoksia. Kesäkuun lopussa Tohmajärvellä vietettiin Potsipäivien 50 vuotisjuhlaa. Investointien osalta näkyvin tässä vaiheessa toteutunut investointi on ollut kuntakeskuksessa sijaitsevan Kunnallistalon ulkopuolen kunnostus.
Sivistyslautakunta on käsitellyt osavuosiraportin kokouksessaan 21.8.2024, ympäristölautakunta kokouksessaan 20.8.2024 ja Keski-Karjalan musiikkiopisto johtokunnan kokouksessa 20.8.2024.
Talouden seurannan reaaliaikaisuuden vuoksi seuraavat talousarviomuutokset ovat aiheellisia.
Talousarviomuutokset tuloslaskelmaosaan
YT-neuvotteluissa sovitut henkilöstökulujen säästötoimenpiteet vuodelle 2024:
- Kunnanhallitus, vähennystä henkilöstökuluihin 20.000 euroa.
- Sivistyslautakunta, vähennystä henkilöstökuluihin 61.375 euroa.
- Keski-Karjalan Musiikkiopisto, vähennystä henkilöstökuluihin 22.580 euroa.
- Ympäristölautakunta, vähennystä henkilöstökuluihin 31.740 euroa.
Lomituksen määräraha vähennykset myyntituottoihin 550.000 euroa, henkilöstökuluihin 480.000 euroa ja palveluiden ostoihin 70.000 euroa. Tulojen vähennys kompensoituu menojen vähennyksellä lomituksen osalla.
Verotuloihin määräraha lisäykset kunnan tulovero 279.000 euroa, kiinteistövero 12.000 euroa ja yhteisövero tuloihin 7.000 euroa. Lisäykset perustuvat Kuntaliiton elokuussa julkaisemaan verotuloennusteeseen.
Korkokuluihin määräraha lisäys pitkäaikaisten lainojen korkoihin 110.000 euroa.
Osinkotuloihin määrärahan lisäys 26.000 euroa.
Lisämääräraha poistoihin rakennuksista 250.000 euroa.
Muutosten vaikutus tilikauden tulokseen on 98.695 euroa jo aikaisemmin päätetyn 29.000 euron valtionosuus muutoksen jälkeen.
Talousarviomuutokset investointiosaan:
Kohdasta Muut investoinnit valtuutettujen kehittämisrahojen kohdentaminen investointiryhmiin:
- Hiljaiset tilat, 60.000 euroa, investointiryhmään Kone ja kalustoinvestoinnit.
- Minigolf-rata, 10.000 euroa, investointiryhmään Kiinteiden rakenteiden investoinnit.
- Teollisuusalueen katuvalot, 10.000 euroa investointiryhmään Kiinteiden rakenteiden investoinnit.
- Ulkoliikuntapaikkojen korjaus, 10.000 euroa investointiryhmään Kiinteiden rakenteiden investoinnit.
- Bänditila, 20.000 euroa, investointiryhmään Asuin- ja muiden rakennusten investoinnit.
- Kunnallistalon ulkovuoren saneeraus, 10.000 euroa, investointiryhmään Asuin- ja muiden rakennusten investoinnit.
- Harkkolammen uimaranta, 30.000 euroa investointiryhmään Kiinteiden rakenteiden investoinnit
Investoinnilta Y300 Vesihuollon saneeraus 20.000 euroa uudelle kiinteiden rakenteiden investoinnille. Asemantien katuvalaistus ympäristölautakunnan esityksen mukaisesti.
Asian valmistelija
talouspäällikkö Tuula Pieviläinen, tuula.pievilainen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4033
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy osavuosiraportin ja esittää sen valtuustolle tiedoksi. Samalla kunnanhallitus esittää valtuustolle seuraavat talousarviomuutokset.
Yt-neuvotteluissa sovitut henkilöstökulujen säästötoimenpiteet määrärahavähennyksinä henkilöstökuluista seuraavasti toimialoittain:
Kunnanhallitus 20.000 euroa.
Sivistyslautakunta 61.375 euroa.
Keski-Karjalan musiikkiopisto 22.580 euroa.
Ympäristölautakunta 31.740 euroa.
Verotuloihin lisämääräraha 298.000 euroa.
Korkokuluihin lisämääräraha 163.000 euroa.
Muihin rahoitustuottoihin lisämääräraha 25.000 euroa.
Rakennusten poistoihin lisämääräraha 250.000 euroa.
Investointiosaan määräraha 20.000 euroa siirron investointiryhmästä vesihuoltolaitoksen investoinnit investoinnilta vesihuollon saneeraus ryhmään kiinteiden rakenteiden investoinnit uudelle investoinnille Asemantien katuvalaistus ympäristölautakunnan esityksen mukaisesti.
Kohdasta muut investoinnit valtuutettujen kehittämisrahojen kohdentaminen investointiryhmiin:
Hiljaiset tilat, 60.000 euroa, investointiryhmälle Kone ja kalustoinvestoinnit
Minigolf-rata, 10.000 euroa, investointiryhmälle Kiinteiden rakenteiden investoinnit
Teollisuusalueen katuvalot, 10.000 euroa, investointiryhmälle Kiinteiden rakenteiden investoinnit
Ulkoliikuntapaikkojen korjaus, 10.000 euroa, investointiryhmälle Kiinteiden rakenteiden investoinnit
Bänditila, 20.000 euroa, investointiryhmään Asuin- ja muiden rakennusten investoinnit
Kunnallistalon ulkovuoren saneeraus, 10.000 euroa, investointiryhmään Asuin- ja muiden rakennusten investoinnit
Harkkolammen uimaranta, 30.000 euroa, investointiryhmään Kiinteiden rakenteiden investoinnit
Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli asiantuntijana kuultavana läsnä kokouksessa tämän asian keskustelun aikana klo 14:15 - 14:56.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi osavuosiraportin ja päätti esittää sen valtuustolle tiedoksi. Samalla kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle seuraavat talousarviomuutokset.
Yt-neuvotteluissa sovitut henkilöstökulujen säästötoimenpiteet määrärahavähennyksinä henkilöstökuluista seuraavasti toimialoittain:
Kunnanhallitus 20.000 euroa.
Sivistyslautakunta 61.375 euroa.
Keski-Karjalan musiikkiopisto 22.580 euroa.
Ympäristölautakunta 31.740 euroa.
Verotuloihin lisämääräraha 298.000 euroa.
Korkokuluihin lisämääräraha 163.000 euroa.
Muihin rahoitustuottoihin lisämääräraha 25.000 euroa.
Rakennusten poistoihin lisämääräraha 250.000 euroa.
Investointiosaan määräraha 20.000 euroa siirron investointiryhmästä vesihuoltolaitoksen investoinnit investoinnilta vesihuollon saneeraus ryhmään kiinteiden rakenteiden investoinnit uudelle investoinnille Asemantien katuvalaistus ympäristölautakunnan esityksen mukaisesti.
Kohdasta muut investoinnit valtuutettujen kehittämisrahojen kohdentaminen investointiryhmiin:
Hiljaiset tilat, 60.000 euroa, investointiryhmälle Kone ja kalustoinvestoinnit.
Minigolf-rata, 10.000 euroa, investointiryhmälle Kiinteiden rakenteiden investoinnit.
Teollisuusalueen katuvalot, 10.000 euroa, investointiryhmälle Kiinteiden rakenteiden investoinnit.
Ulkoliikuntapaikkojen korjaus, 10.000 euroa, investointiryhmälle Kiinteiden rakenteiden investoinnit.
Bänditila, 20.000 euroa, investointiryhmään Asuin- ja muiden rakennusten investoinnit.
Kunnallistalon ulkovuoren saneeraus, 10.000 euroa, investointiryhmään Asuin- ja muiden rakennusten investoinnit.
Harkkolammen uimaranta, 30.000 euroa, investointiryhmään Kiinteiden rakenteiden investoinnit.
________
Kunnanvaltuusto 09.09.2024 § 40
42/02.02.02/2024 Vuoden 2024 talousarvion toteutuminen, lisämäärärahat ja osavuosiraportit sekä tuloslaskelmat
Esityslistan asia n:o 4.
Merkitään, että valtuutettu Soile Luukkainen saapui kokoukseen klo 17:13.
Päätös
Merkittiin osavuosiraportti tiedoksi.
Hyväksyttiin talousarviomuutokset kunnanhallituksen päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |