Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.11.2024/Pykälä 56


 

Veronkantolain 48 §:n mukaisen ratkaisuvallan pidättäminen kunnallis- ja kiinteistöveron vapauttamista koskevissa asioissa

 

Kunnanhallitus 07.10.2024 § 200 

 

 

Veronkantolain 48 §:n mukaan kunnilla on mahdollisuus pidättää ratkaisuvalta kunnallisveron ja kiinteistöveron vapauttamista koskevissa asioissa. Kunta voi pidättää ratkaisuvallan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Edellinen kolmivuotinen kausi päättyy 31.12.2024.

 

Uusi kuntien ratkaisuvallan pidättämistä koskeva ilmoitus on annettava Verohallinnolle 30.11.2024 mennessä, mikäli kunta pidättää ratkaisuvallan 1.1.2025-31.12.2027 aikana vireille tulevien hakemusten osalta.

 

Kunnan ilmoituksessa on käytävä ilmi, koskeeko ratkaisuvallan pidättäminen kunnallisveroa, kiinteistöveroa vai molempia.

 

Tällä hetkellä ratkaisuvalta on verohallinnolla.

 

Tohmajärven kunnan hallintosäännön 23 § 29 kohdan mukaan kunnanhallitus päättää vapautuksen tai lykkäyksen myöntämisestä kunnallisveron sekä kansaneläke- ja sairausvakuutusmaksun suorittamiseen siten, kuin siitä on säädetty, ei kiinteistöveron osalta.

 

 

Asian valmistelija

 talouspäällikkö Tuula Pieviläinen, tuula.pievilainen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4033

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että Tohmajärven kunta pidättää itsellään ratkaisuvallan kiinteistöveron vapauttamista koskevissa asioissa.

 

 Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli kokouksessa läsnä asiantuntijana kuultavana tämän asian keskustelun aikana klo 16:04 - 16:08.

 

Päätös

 Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että Tohmajärven kunta pidättää itsellään ratkaisuvallan kiinteistöveron vapauttamista koskevissa asioissa.

 

 ________

 

 

Kunnanvaltuusto 11.11.2024 § 56  

314/02.03.02.00/2022 Kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2023-  

 

Esityslistan asia n:o 11. 

 

 

Päätös:

Hyväksyttiin kunnanhallituksen päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

 ________