Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 21.10.2024/Pykälä 53



 

Talousarvion seuranta ja raportointi sekä investointien seuranta 8/2024

 

Kunnanhallitus 07.10.2024 § 197 

 

 

Kunnanjohtaja antaa talouden tilannekatsauksen vuoden 2024 elokuun lopun toteumasta ja talousarvion 2025 valmistelu tilanteesta. Kunnanhallitus kuulee selvityksen, käy keskustelun ja antaa tarvittavat evästykset.

 

 

Asian valmistelija

 talouspäällikkö Tuula Pieviläinen, tuula.pievilainen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4033

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Saatetaan kunnanjohtajan talouskatsaus kunnanhallitukselle tiedoksi.

 

 Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli kokouksessa läsnä asiantuntijana kuultavana tämän asian keskustelun aikana klo 14:07 - 15:42.

 

 Merkitään, että Matti Kuittinen siirtyi etäyhteyteen tämän asian keskustelun aikana klo 14:29.

 

 

Päätös

 Saatettiin tiedoksi.

 

 Merkitään, että tämän asian päätöksen teon jälkeen kokouksessa pidettiin TAUKO klo 15:43 - 15:50.

 

 ________

 

Tarkastuslautakunta 21.10.2024 § 53  

42/02.02.02/2024 Vuoden 2024 talousarvion toteutuminen, lisämäärärahat ja osavuosiraportit sekä tuloslaskelmat               

 

Tarkastuslautakunta merkitsee tiedokseen talousarvion seurannan 08/2024. 

 

Asian valmistelija

 tilintarkastaja Taina Törrönen, taina.torronen@bdo.fi, puh. 040 834 4990

  

 

Päätösehdotus

 Tarkastuslautakunta merkitsee talousarvion seurannan tiedokseen.

 

Päätös

 Hyväksyttiin.

 

 ________