Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 21.10.2024/Pykälä 56


 

Tilivelvolliset 1.1.2025 alkaen

 

Tarkastuslautakunta 21.10.2024 § 56  

55/02.02.02/2021 Tilivelvolliset 1.1.2021 lukien  

 

Tilivelvollisuuden käsite määritellään hallituksen esityksessä kuntalaiksi (410 /2015). Tilivelvollisia ovat tämän mukaan kunnan toimielimen jäsenet sekä asianomaisten toimielimen tehtäväalueen johtavat viranhaltijat, joita olisivat toimielimen esittelijät ja itsenäisestä tehtäväkokonaisuudesta vastaavat viranhaltijat ainakin silloin, kun he ovat suoraan toimielimen alaisia. Tilivelvollisuuden määrittäminen on osa kunnan hallinnon järjestämistehtävää ja siitä päättää valtuusto.

 

Kuntalain 125 §:ssä Tilintarkastuskertomus ja sen käsittely todetaan, että tilintarkastajien on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus.

 

Edelleen 125 § 1 momentin mukaan tilivelvolliset on määriteltävä muun muassa sen vuoksi, että vastuuvapauslausunto kohdistetaan heihin henkilökohtaisesti viranhaltijoina. Kuntalain mukaan tilivelvollisia ovat kunnan toimielimen jäsenet sekä asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavat viranhaltijat.

 

Tilivelvollisuus ei tuo viranhaltijalle mitään sellaista vastuuta, joka ei kuuluisi hänelle hänen asemansa perusteella muutoinkin - esimiehenä, laskujen hyväksyjänä tai määrärahojen käytöstä päättävänä viranhaltijana. Tilivelvollisuus merkitsee sitä, että viranhaltijan toiminta tulee valtuuston arvioitavaksi, viranhaltijaan voidaan kohdistaa tilintarkastuskertomuksessa muistutus ja viranhaltijalle voidaan myöntää vastuuvapaus.

 

Viranhaltijoista tilivelvollisina voidaan pitää toimielimen esittelijöitä ja toimielimen tehtäväalueella itsenäisestä tehtäväkokonaisuudesta vastaavia viranhaltijoita ainakin silloin, kun he ovat suoraan toimielimen alaisia. Kuntalaki ei vaadi tilivelvollisten viranhaltijoiden määrittelemistä ennakolta, mutta tilivelvollisten ja vastuullisten kannalta on selkeämpää tietää, keitä vastuuvapauslausuma koskee.               

 

 

Asian valmistelija

 tilintarkastaja Taina Törrönen, taina.torronen@bdo.fi, puh. 040 834 4990

 

 

Päätösehdotus

 Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle nimettäväksi seuraavat viranhaltijat kunnan tilivelvollisiksi 1.1.2025 lukien:  kunnanjohtaja, hallintopäällikkö, lomituspalvelujohtaja, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, Maiju Lassilan koulun rehtori, kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja, varhaiskasvatuksen päällikkö, musiikkiopiston rehtori, musiikkiopiston apulaisrehtori, tekninen johtaja ja kuntatekniikan päällikkö.

Tarkastuslautakunta pyytää asiasta kunnanhallituksen lausunnon ennen kunnanvaltuuston käsittelyä. Kunnanhallitus saattaa asian kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi suoraan kunnanhallituksen lausunnon jälkeen.

 

Päätös

 Hyväksyttiin.

 

 ________