RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 29.01.2025/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvaukset 2025
Sivistyslautakunta 29.01.2025 § 8
53/01.02.01.04/2024 Kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvaukset vuonna 2024-
Suomen kuntaliitto on antanut suosituksen kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvauksista vuodelle 2025. Kuntaliitto on keskustellut asiasta Kunta- ja hyvinvointityönantajat KT:n ja Julkisen alan unioni JAU ry:n kanssa.
Omassa kodissaan työskentelevälle kunnalliselle perhepäivähoitajalle korvataan lapsen hoidosta aiheutuneet välittömät kustannukset Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen KVTES (2022-2025) perhepäivähoitajia koskevan liitteen 12 13§:n (Perhepäivähoidon kustannuskorvaus) mukaan vähintään Suomen Kuntaliiton kulloinkin voimassa olevan perhepäivähoidon kustannuskorvauksia koskevan suosituksen mukaisesti.
Suomen Kuntaliitto suosittelee keskusteltuaan asiasta Kunta- ja hyvinvointityönantajat KT:n ja Julkisen alan unioni JAU ry:n kanssa, että kunnallisessa perhepäivähoidossa suoritetaan ajalla 1.1-31.12.2025 omassa kodissaan työskenteleville perhepäivähoitajille seuraavien yksikköhintojen pohjalta laskettuja kustannuskorvauksia. Korvausten on tarkoitus kattaa hoidosta hoitajalle aiheutuvat todelliset kustannukset.
alle kouluikäinen koululainen
aamiainen tai välipala tai iltapala 0,92€ 1,19€
lounas tai päivällinen 2,17€ 2,82€
muu kustannus, €/ päivä 2,13€ 2,13€
Muun kustannuksen osuus muussa kuin kokopäiväisessä hoidossa lasketaan suhteutettuna päivittäisen hoitoajan ajoittumiseen ja pituuteen.
Asian valmistelija
varhaiskasvatuksen päällikkö Jenni Isoviita-Parikka p. 0401054120 jenni.isoviita-parikka@edu.tohmajarvi.fi
Esittelijä
sivistys- ja hyvinvointijohtaja Seija Rosti p. 040 1054154 seija.rosti@tohmajarvi.fi
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta hyväksyy perhepäivähoidon aterioiden ja muun kustannusten kustannuskorvauksen maksamisen vuoden 2025 Kuntaliiton suositusten mukaisesti ajalla 1.1.-31.12.2025.
Aamiainen tai välipala tai iltapala: alle kouluikäinen 0,92€ ja koululainen 1,19€
Lounas tai päivällinen: alle kouluikäinen 2,17€ ja koululainen 2,82€
Muu kustannus €/päivä: alle kouluikäinen 2,13€ ja koululainen 2,13€.
Päätös
Hyväksyttiin.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |