RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 29.04.2025/Pykälä 34
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Varhaiskasvatuksen opettajan vakinaisen tehtävän täyttäminen 1.10.2025 alkaen
Sivistyslautakunta 29.04.2025 § 34
11/01.01.01.01/2025
Varhaiskasvatuksen vakinainen varhaiskasvatuksen opettaja on irtisanoutunut tehtävästään 1.10.2025 alkaen. Varhaiskasvatuksen opettajan tehtävän vakinainen täyttäminen on perusteltua tarpeen ollessa pysyväluonteista. Esiopetuskelpoisen varhaiskasvatuksen opettajan tehtävät voivat sijoittua sekä esiopetuksen puolelle että päiväkodin puolelle.
Päiväkodissa tulee kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä olla vähintään yksi henkilö, jolla 1 mom. manittu ammatillinen kelpoisuus enintään 13 enintään viisi tuntia päivässä varhaiskasvatuksessa olevaa kolme vuotta täyttänyttä lasta kohden. Varhaiskasvatuslain muutos vaikuttaa siirtymäajan myötä päiväkodin henkilöstön rakenteeseen, sillä lain 37§ astuu voimaan 1.1.2030. Pykälän mukaan päiväkodissa kasvatus, opetus- ja hoitotehtävissä toimivasta henkilöstöstö vähintään kahdella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus, joista vähintään puolella varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus, muilla vähintään varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuus.
Tohmajärven kunnan hallintosäännön 37 §:n mukaan työsopimussuhteisen tehtävän vakinaisesta täyttämisestä päättää toimielin talousarvion ja -suunnitelman puitteissa, ellei kunnanhallitus toisin ohjeista. Henkilövalinnan valmistelee lähiesimies ja valintapäätöksen tekee toimialajohtaja.
Asian valmistelija
varhaiskasvatuksen päällikkö Jenni isoviita-Parikka p. 040 1054120 jenni.isoviita-parikka@edu.tohmajarvi.fi
Esittelijä
sivistys- ja hyvinvointijohtaja Rosti Seija p. 040 1054154 seija.rosti@tohmajarvi.fi
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta antaa täyttöluvan varhaiskasvatuksen vakinaisen opettajan tehtävän täyttämiseen 1.10.2025 alkaen. Henkilövalinnan valmistelee lähiesimies ja valintapäätöksen tekee toimialajohtaja.
Päätös
Hyväksyttiin.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |