RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 16.04.2025/Pykälä 40
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kuntavaalien tuloksen vahvistaminen
Keskusvaalilautakunta 16.04.2025 § 40
143/00.00.00.00/2024 Alue- ja kuntavaalit 2025
Keskusvaalilautakunta ratkaisi vaalilain 90§:n mukaisesti arpomalla keskinäisen järjestyksen niiden saman puolueen ehdokkaiden kohdalla, joiden äänimäärät olivat yhtä suuret. Arvontoja suoritettiin seitsemän kappaletta. Arvonnan tulokset syötettiin vaaliohjelmaan.
Lista ehdokkaiden lopullisesta järjestyksestä on pöytäkirjan liitteenä.
Vaalilain 91 §:n mukaisesti puheejohtaja julisti vaalin tuloksen, joka vahvistettiin ja luettelo valituista ja varajäseniksi kuntalain 17 §:n mukaan määrätyistä varajäsenistä on pöytäkirjan liitteenä.
Vaalilain 95 §:n mukaisesti vaalin tulos vahvistettiin ja saatetaan kuntalaisten tiedoksi kunnan ilmoitustaululle ja kunnan www-sivulle. Luettelo valtuutetuiksi valituista ja varajäsenistä toimitetaan puolueiden vaaliaisiamiehille ja Tohmajärven kunnanvaltuustolle. Pöytäkirja julkaistaan kunnan www- sivulla ja se on nähtävänä tiedonhallinnan asiantuntija Saara Leinosen huoneessa 23.4.2025 alkaen seitsemän päivän ajan.
Asian valmistelija
Keskusvaalilautakunnan sihteeri Pirjo Rouvinen p.040 1054103 pirjo.rouvinen@tohmajarvi.fi
Päätösehdotus
Keskusvaalilautakunta hyväksyy kuntavaalien 2025 tuloksen.
Päätös
Hyväksyttiin.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |