Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 22.04.2025/Pykälä 46


 

Teknisen toimialan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimintaohje 2025

 

Ympäristölautakunta 22.04.2025 § 46  

94/00.03.01/2025  

 

Kunnanhallitus 17.03.2025 § 54

 

Kuntalain 14 §:n mukaisesti Tohmajärven kunnanvaltuusto on 24.2.2020 § 4 hyväksynyt sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet. Hallintosäännön 73 §:n mukaisesti kunnanhallitus hyväksyy toimintaohjeen kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toteuttamiseksi. Toimintaohje päivitetään vuosittain.

 

Toimintaohje koskee kaikkia kunnan toimielimiä, kunnan johtoa eri organisaatiotasoilla (ml. tytäryhtiöt) ja kaikkia esihenkilöasemassa olevia. Toimintaohjeen tarkoituksena on varmistaa, että yhteisesti sovittuja ja hyväksyttyjä toimintatapoja ja ohjeita noudatetaan kaikessa toiminnassa. Toimintaohje täydentää hallintosääntöä, konserniohjetta, valtuuston hyväksymiä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteita sekä lainsäädäntöä.

 

Toimintaohjeen mukaisesti kunnanhallituksen tehtävä on seurata ja kehittää sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toteuttamista. Vuodelle 2025 riskimatriisiin lisätään sarake riskien toteutuminen. Riskien tunnistamisen ja arvioimisen lisäksi jatkossa kunnanhallitukselle raportoidaan siis myös riskien toteutuminen. Kirjallisen suunnitelman lisäksi pyydetään toimittamaan osana riskimatriisia myös kirjallinen kuvaus riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan toteumasta.

 

Kunnanhallitus laati oman toimielintasoisen toimintasuunnitelman ja käsittelee tytäryhtiöiden toimintasuunnitelmat. Kunnanhallituksen hyväksymän toimintaohjeen mukaisesti riskienhallinnanraportin tulee sisältää kuvaus toimialan riskienhallintaprosessista ja sisäisestä valvonnasta. Tämä suunnitelma tehdään ennalta kuluvalle vuodelle kevään aikana. Sen toteutuminen ja sen mukaiset havainnot raportoidaan vuoden 2025 osalta ennen tilinpäätöksen laatimista.

 

Toimintaohje kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toteuttamiseksi ja riskimatriisi työkalu ovat esityslistan liitteenä.

 

Yleishallinnon, lomituspalveluiden sekä Koy Tikankontin ja Tohmajärven Yrityspalvelut Oy:n suunnitelmat ovat esityslistan liitteinä.             

 

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus hyväksyy toimintaohjeen ja riskimatriisin kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toteuttamiseksi.

 

 Kunnanhallitus pyytää kunnan toimielimiä laatimaan kirjallisen toimielintasoisen toimintaohjeen viimeistään kesäkuun 2025 aikana.

 

 Kunnanhallitus pyytää kunnan toimielimiltä ohjeen mukaiset raportit vuoden 2025 loppuun mennessä. Sama koskee tytäryhtiöitä.

 

 Kunnanhallitus hyväksyy yleishallinnon, lomituspalveluiden sekä Koy Tikankontin ja Tohmajärven Yrityspalvelut Oy:n riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan toimintasuunnitelmat.

 

 Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli läsnä kokouksessa asiantuntijana kuultavana tämän asian keskustelun aikana klo 17:31 - 17:35.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________

 

 

Ympäristölautakunta 22.04.2025

 

Kunnanhallituksen hyväksymä riskienhallinnan toimintaohje 2025 on sovellettavissa sellaisenaan teknisellä toimialalla. Poikkeuksen muodostaa vesihuoltolaitos.  Vesihuoltolaitoksella on olemassa oleva vesihuoltolaitoksen varautumis- ja valmiussuunnitelma sekä riskienhallintasuunnitelma.

 

Tohmajärven vesihuoltolaitoksen lakisääteisen riskinarvioinnin on hyväksynyt Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys 12.4.2019. Vesihuoltolaitoksen esityksen ja terveydensuojelulain 6 §:n mukaisen tarkastuksen perusteella riskinarviointi kattaa kaikki kunnan vedenjakelualueet ja niiden vedentuotantoketjut. Riskien hallintakeinot ovat tarkoituksenmukaisia, niiden toimivuutta seurataan omavalvonnalla ja toiminnanharjoittaja on sitoutunut ylläpitämään riskienhallintaa.

 

Riskienhallinta on tehty talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (1352/2015) 3 §:n mukaisesti käyttäen standardia SFS-EN 15975-2 tai sitä vastaavaa muuta kansainvälistä standardia eli Water Safety Plan (WSP) -periaatteen mukaisesti.

 

Toiminnanharjoittajan esittämä riskinarviointi sisältää talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (1352/2015) 7 a §:n mukaiset tiedot:

1) riskinarvioinnissa ja riskienhallinnassa käytetty menetelmä;

2) selvitys, miten vedenottamon suoja-aluemääräykset, pohjavesialueen suojelusuunnitelma ja raakaveden lähteenä käytettävien vesimuodostumien ominaispiirteiden ja tilan seurannan tulokset on otettu huomioon riskinarvioinnissa;

3) riskinarviointiin ja riskienhallintatoimenpiteiden määrittelyyn osallistuneen työryhmän kokoonpano;

4) luettelo tunnistetuista riskeistä, joista voi aiheutua vedenjakelualueella jaettavan talousveden saastumista;

5) luettelo laitoksen käytössä olevista riskienhallintatoimenpiteistä riskien poistamiseksi tai vähentämiseksi;

6) seurantaohjelma riskienhallintatoimenpiteiden toimivuuden varmistamiseksi;

7) yhteenveto riskinarvioinnin suorittamisesta ja sen tuloksista vedenkäyttäjien tiedottamista varten.  

 

Vesihuoltolaitoksen laskutusta toteutetaan ja valvotaan laskutuksen prosessikaavion mukaisesti.

 

Asiakirjat ovat laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain (21.5.1999/621) 24 §:n kohdan 17 mukaan salassa pidettäviä. Riskiarviointilomakkeet esitellään kokouksessa.

 

 

Kunnanhallituksen hyväksymä toimintaohje kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toteuttamiseksi 2025 on jaettu ympäristölautakunnan jäsenille esityslistan oheismateriaalina.

 

 

 

Asian valmistelija

 tekninen johtaja Jorma Berg, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201

 

Esittelijä

 tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201

 

Päätösehdotus

 Ympäristölautakunta merkitsee tietoon saatetuksi kunnanhallituksen hyväksymän toimintaohjeen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toteuttamiseksi 2025. Sisällytetään toimialakohtaisena sisäisenä ohjeistuksena ohjeistuskokonaisuuteen varautumissuunnitelman ja riskienhallinnan liitteet vesihuollon riskianalyysi 12, riskianalyysin tulokset 12A ja hallintatoimet 12B. Varautumissuunnitelman ja riskienhallinnan liitteet 12, 12A ja 12B eivät ole julkisia.

 

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________