RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 20.05.2025/Pykälä 59
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Metsän myynti 2025
Ympäristölautakunta 28.01.2025 § 10
Hallintosäännön päivittämisen yhteydessä kunnanvaltuusto on 19.6.2023 § 50 tahtotilanaan ilmaissut, että metsäasioiden operatiivinen vastuu siirretään tekniselle toimialalle. Tohmajärven kunnan metsäomaisuuden hallintaan liittyvät tehtävät ovat siirtyneet ympäristölautakunnalle 1.8.2023 alkaen.
Metsäsuunnitelman mukainen suunniteltu hakkuukertymä vuodelle 2025 on noin 5 700 m3 ja pinta-ala, joilla hakkuita toteutetaan noin 99 ha. Hakkuukertymä koostuu ensiharvennuksista, harvennuksista sekä avohakkuista. Kohteiden korjuuajat jakaantuvat kesä- ja talvikohteisiin.
Pohjois-Karjalan hankintatoimen vuonna 2024 kilpailuttaman metsäpalvelusopimuksen mukaisesti asiantuntijapalveluiden sopimustoimittaja Tohmajärven kunnalla on Metsäpalvelu Turunen Oy. Puukaupan avustaminen kuuluu sopimuksen mukaisiin asiantuntijapalveluihin.
Ote metsäsuunnitelman mukaisista hakkuista vuodelle 2025 on esityslistan liitteenä.
Asian valmistelija
toimistoinsinööri Oskari Mähönen, oskari.mahonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4239
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta päättää aloittaa metsän myynnin vuodelle 2025 metsäsuunnitelman sekä talousarvion mukaisesti.
Myynti toteutetaan Metsäpalvelu Turunen Oy:n kautta valtakirjakauppana, jolloin puukauppa suunnitellaan, kilpailutetaan ja vertaillaan metsänomistajan puolesta. Metsänomistaja tekee tarjousten perusteella lopullisen päätöksen siitä, kenelle myy puunsa.
Ympäristölautakunta hyväksyy puukaupan tarjousvertailun perusteella.
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotuksen mukaisesti. Pöytäkirjan liite nro 1.
________
Ympäristölautakunta 20.05.2025 § 59
27/10.03.01.05/2025
Metsäpalvelu Turunen Oy kilpailutti Tohmajärven kunnan metsässuunnitelman mukaisen metsän myynnin vuodelle 2025. Tarjouspyyntö lähetettiin 12 yhtiölle. Määräaikaan 6.5.2025 mennessä saapui vain yksi tarjous. Ainoana tarjouksen jätti Karjalan Metsä ja Energia Oy.
Ostajat, jotka eivät tarjousta jättäneet, ovat ilmoittaneet syyksi mm. korjuukohteiden talvileimikkovaltaisuuden, kuvioiden hajanaisuuden sekä sijainnin asutusalueiden läheisyydessä. Hakkuusuunnitelmassa oli mm. poimintahakkuita ja harvennuksia esimerkiksi Keikonkankaan ja Tikkalan alueille.
Vaihtoehtoina on näin ollen joko hyväksyä annettu tarjous tai keskeyttää kilpailutus, tehdä muutoksia hakkuusuunnitelmaan ja kilpailuttaa uudelleen.
Hakkuusuunnitelmaan voidaan kasvattaa kesäkorjuukohteiden osuutta vuodelle 2025, poistaa hajanaisia yksittäisiä kuvioita sekä korjuukohteita asutusalueiden läheisyydessä. Hakkuusuunnitelmaan voidaan poistettavien kohteiden tilalle lisätä Hovila tilalla sijaitseva kuvio 150. Kuvio on uudistuskypsää kuusikkoa. Metsäsuunnitelmassa kuviolle on suunniteltu avohakkuu vuodelle 2031, mutta keväällä 2025 on arvioitu, että kuviota vaivaa ilmeisesti mustakoro. Mustakorotaudin tyypillisiin oireisiin kuuluvat korot, runsas pihkavuoto, halkeamat tai repeämät rungossa ja oksatihentymät. Metsäasiantuntija on suositellut kuviolle mahdollisimman pikaista avohakkuuta. Kuvion pinta-ala on 7,2 ha ja kokonaispuusto hieman alle 2 200 m³.
Karjalan Metsä ja Energia Oy:n tekemä tarjous sekä kuvituloste tilan Hovila kuviosta 150 on jaettu ympäristölautakunnan jäsenille esityslistan oheismateriaalina.
Asian valmistelija
toimistoinsinööri Oskari Mähönen, oskari.mahonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4239
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta päättää, että metsän myynnin kilpailutus keskeytetään. Hakkuusuunnitelmaan tehdään edellä kuvatut muutokset ja metsän myynti vuodelle 2025 kilpailutetaan uudelleen.
Kilpailutuksen keskeytyksen perusteena on, että vain yhden tarjouksen perusteella ei voi saada riittävää vertailupohjaa hintatasolle.
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |