RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 20.05.2025/Pykälä 60
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Rahaston perustaminen metsänmyyntituloille
Ympäristölautakunta 20.05.2025 § 60
129/02.05.06/2025
Metsäsuunnitelmassa vuosittain tehtävät puukaupat ja niistä arvioitu saatava tulo on jaettu suhteellisen tasaisesti eri vuosien välille, mutta puukaupoissa yleisesti oleva kahden (2) vuoden korjuuaika aiheuttaa suurta hajontaa siihen, milloin suoritukset tosiasiallisesti tilitetään myyjälle. Suoritukset puukaupoista maksetaan ennakkomaksua lukuun ottamatta vasta sitten kun korjuu on suoritettu. Tästä aiheutuu se, että esimerkiksi vuonna 2025 tehdyistä puukaupoista tuloja kertyy vuosille 2025, 2026 sekä 2027 ja kullekin vuodelle muodostuvia tuloja on vaikea ennakoida. Kaupasta saatavien tulojen jakautumisessa eri vuosien välillä voi olla merkittäviä eroja riippuen kuvioiden koosta, tyypistä (avohakkuu, harvennus tai ensiharvennus) ja niiden jakaantumisesta kesä- ja talvikorjuukohteisiin.
Tästä syystä metsäomaisuudesta saatavat hakkuutulot jakautuvat epätasaisesti eri vuosien välille ja niiden ennakoiminen talousarviossa on haastavaa.
Yhtenä vaihtoehtona voisi olla rahaston tai jonkin muun vastaavan perustaminen, jonne metsän myyntitulot ohjattaisiin. Rahastosta olisi tuloutettavissa kunnalle tuloja tasainen ja ennakoitavissa oleva vuosittainen määrä.
Asian valmistelija
tekninen johtaja Jorma Berg, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus selvittää rahaston tai muun vastaavan mekanismin perustamista metsänmyyntituloille, jolla metsänmyyntitulot saataisiin tuloutettua kunnalle tasaisesti ja ennakoitavasti.
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |