RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 17.06.2025/Pykälä 80
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Ympäristölautakunnan kokousaikataulu syyskaudelle 2025
Ympäristölautakunta 17.06.2025 § 80
114/00.00.01.01/2025
Tohmajärven kunnan hallintosäännön 121 §:n mukaan "Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Seuraavan kokouksen ajankohdasta päätetään edellisen kokouksen yhteydessä.
Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.
Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen."
Ympäristölautakunta on 31.8.2021 § 78 päättänyt, että ympäristölautakunnan kokoukset pidetään pääsääntöisesti tiistaisin klo 17.00 alkaen. Kokouspaikkana on joko tekninen toimisto tai kunnanvirastotalon valtuustosali.
Viranomaistoiminnan ennakoinnin ja suunnittelun kannalta on perusteltua, että toimielimen kokousaikataulu on tiedossa hyvissä ajoin ja riittävän pitkälle tulevaisuuteen.
Ympäristölautakunnan syyskauden 2025 kokousaikataulua on suunniteltu seuraavasti:
- ti 12.8.2025 klo 17.00
- Seuraavan kokouksen ajankohta päätetään tulevassa kokouksessa.
Asian valmistelija
tekninen johtaja Jorma Berg, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta päättää pitää seuraavan kokouksen 12.8.2025 klo 17.00
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |