Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 17.06.2025/Pykälä 68


 

Ympäristölautakunnan kokousajat ja paikka valtuustokaudella 2025-2029

 

Ympäristölautakunta 17.06.2025 § 68  

114/00.00.01.01/2025  

 

Tohmajärven kunnan hallintosäännön 121 §:n mukaan "Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Seuraavan kokouksen ajankohdasta päätetään edellisen kokouksen yhteydessä.

 

Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

 

Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen."

 

Ympäristölautakunta tekee päätöksen kokousajoista ja -paikasta toimikautensa alussa koko nelivuotiskaudeksi.

 

 

Asian valmistelija

 osastosihteeri Marjatta Laakkonen, marjatta.laakkonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4014

 

Esittelijä

 tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201

 

Päätösehdotus

 Ympäristölautakunta päättää, että kokoukset pidetään tarvittaessa puheenjohtajan kutsusta, pääsääntöisesti tiistaisin klo 17.00 alkaen. Kokouspaikkana on pääsääntöisesti tekninen toimisto, OP-talon II-kerros, Kauppakatu 4 tai vaihtoehtoisesti kunnanvirastotalon valtuustosali, Järnefeltintie 1. Kokouksiin on mahdollista osallistua myös sähköisesti.

Kokouspäivästä ja -paikasta lähetetään tarvittaessa ennakkoilmoitus sähköpostilla tai tekstiviestinä.

 

Päätös

 Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________