Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 40


 

Tarkastuslautakunta 2025-2029

 

Kunnanhallitus 26.05.2025 § 111 

 

 

Kuntalain 121 §:n mukaan valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä varten. Lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja.

 

Tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet.

 

Tarkastuslautakunnasta ja sen tehtävistä säädetään kuntalain 121 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä varten. Tarkastuslautakunnan kokoonpanoon vaikuttaa ensinnä se, että lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan on aina oltava valtuutettuja.

 

Vaalikelpoisuuden rajoituksista säädetään kuntalain 75:ssä. Vaalikelpoinen ei ole:

 

1. kunnanhallituksen jäsen;

 

2. pormestari ja apulaispormestari;

 

3. henkilö, joka on kunnanhallituksen jäsenen, kunnanjohtajan, pormestarin tai apulaispormestarin hallintolain 28 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettu läheinen;

 

4. kuntaan tai kunnan määräämisvallassa olevaan yhteisöön tai säätiöön pysyväisluonteisessa palvelussuhteessa oleva henkilö; eikä

 

5. henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen.

 

 

Tasa-arvolain soveltaminen

 

Kunnalliset toimielimet

 

Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain 4 a §:

 

Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 

Sukupuolikiintiö koskee kaikkia kunnan toimielimiä lukuun ottamatta kuntien valtuustoja, jotka valitaan yleisillä vaaleilla. Kunnan toimielimiä ovat kuntalain 30 §:n mukaan valtuuston lisäksi

.kunnanhallitus ja sen jaostot

.lautakunnat tai valiokunnat ja niiden jaostot

.johtokunnat ja niiden jaostot sekä

.toimikunnat.

Myös valtuuston tilapäisen valiokunnan (kuntalain 35 §) kokoonpanossa on huomioitava tasa-arvolain kiintiösäännös. Tilapäisen valiokunnan jäsenten on oltava valtuutettuja ja varavaltuutettuja.

 

Lain mukaisen sukupuolikiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että varajäsenten kohdalla. Sen sijaan laki ei vaadi, että varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä olisi oltava samaa sukupuolta. Myöskään puheenjohtajistoa vaatimus ei erikseen koske.

 

Sukupuolikiintiöstä voidaan poiketa erityisestä syystä. Erityinen syy voi olla esimerkiksi, että jollakin erityisalalla on vain joko nais- tai miespuolisia asiantuntijoita. Jos kiintiöstä poiketaan, syy on tarpeen kirjata valintapäätökseen. Erityiset syyt oikeuttanevat varsin harvoin poikkeamaan kiintiöstä kunnallisia toimielimiä valittaessa. Lähinnä poikkeaminen voinee tulla kysymykseen johtokunnassa ja toimikunnassa.

 

Valtuusto voi päättää, että kunnanhallitukseen ja lautakuntaan voidaan valita vain valtuutettuja ja varavaltuutettuja. Tarkoituksena on antaa vaaleilla valituille valtuutetuille ja varavaltuutetuille vastuuta myös kunnan muussa hallinnossa ja lisätä poliittista vastuuta. Jos valtuustoon ei ole vaaleissa valittu riittävästi kummankin sukupuolen edustajia, valtuutettujen ja varavaltuutettujen aseman korostaminen säännöksessä mainitulla tavalla on ilmeisesti erityinen syy poiketa tasa-arvolain mukaisesta kiintiöstä.

 

Hallintosäännön mukaan tarkastuslautakunnassa on 5 jäsentä, joista valtuusto valitsee puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.             

 

Ryhmät ovat neuvottelujen tuloksena esittäneet tarkastuslautakuntaan valittavaksi seuraavat henkilöt:

 

varsinainen jäsen

henkilökohtainen varajäsen

pj Matti Ikonen

Carita Grönberg

varapj Martti Haaranen

Pekka Tolvanen

Virpi Koistinen

Kalle Tervonen

Markus Lappalainen

Ulla Tammela-Lintunen

Marjo Laakko

Ossi Huovinen

 

 

Asian valmistelija

 hallintosihteeri Susanna Rannasalo, susanna.rannasalo@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4017

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunnanvaltuusto nimeää tarkastuslautakunnan yllä esitetyn taulukon mukaisesti valtuustokaudelle 2025-2029.

 

Päätös

 Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että kunnanvaltuusto nimeää tarkastuslautakunnan yllä esitetyn taulukon mukaisesti valtuustokaudelle 2025-2029.

 

 ________

 

Kunnanvaltuusto 09.06.2025 § 40  

116/00.00.01.01/2025  

 

Esityslistan asia n:o 10. 

 

Päätös

 Hyväksyttiin kunnanhallituksen päätösehdotus.

 

 ________