RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 55
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Valtuustoaloite levähdyspenkkien lisäämisestä Patsolan ja Niiralan väliselle kevyen liikenteen väylälle
Kunnanvaltuusto 24.02.2025 § 12
Tommi Pesonen jätti valtuustoaloitteen, jossa hän ehdottaa, että Patsolan ja Niiralan väliselle kevyenliikenteen väylälle hankitaan levähdyspenkkejä tulevalle kesälle.
Aloitteen on allekirjoittanut Tommi Pesosen lisäksi 11 valtuutettua.
Valtuustoaloite on kokonaisuudessaan pöytäkirjan liitteenä.
Päätös
Kunnanvaltuusto ottaa aloitteen vastaan ja antaa sen edelleen kunnanhallitukselle käsiteltäväksi.
________
Kunnanhallitus 17.03.2025 § 63
Asian valmistelija
hallintosihteeri Susanna Rannasalo, susanna.rannasalo@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4017
Esittelijä
kunnanjohtaja, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus antaa aloitteen edelleen ympäristölautakunnalle valmisteltavaksi.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Ympäristölautakunta 22.04.2025 § 48
Värtsiläntie on niin sanottu valtion tie ja tienpitäjänä toimii ELY-keskus, joka vastaa väylän kunnossapidosta. Myös Värtsiläntien varressa sijaitsevan kevyen liikenteen väylän kunnossapidosta vastaa ELY-keskus. Levähdyspenkkien sijoittaminen kevyen liikenteen varteen edellyttää suostumusta tienpitäjältä.
Patsola-Niirala välisen kevyen liikenteen väylän pituus on noin 6 km. Suositeltavaa olisi sijoittaa levähdyspenkit enintään yhden kilometrin välein. Väylän molempiin päihin sekä välille kilometrin välein sijoitettuna levähdyspenkkejä tarvittaisiin vähintään seitsemän kappaletta. Tiheämpään sijoitettuna penkkien tarve on luonnollisesti enemmän.
Alustavan selvityksen mukaisesti yhden säänkestävän puistonpenkin hankintahinta on mallista riippuen noin 300 € - 1 000 €. Hankintakustannukset seitsemälle penkille olisivat tällöin noin 2 100 € - 7 000 € penkkien mallista riippuen. Penkkien hankintakustannusten lisäksi vuosittaisia kustannuksia aiheutuu penkkien kunnossapidosta, siirtämisestä varastoon ennen talvikunnossapitokauden alkamista sekä paikalleen asettamisesta keväällä talvikunnossapitokauden päättymisen jälkeen.
Ympäristölautakunnan talousarviossa vuodelle 2025 ei ole varattu määrärahoja levähdyspenkkien hankinnalle eikä talousarviossa ole ylimääräistä liikkumavaraa tai mahdollisuutta siirtää määrärahoja muiltakaan kustannuspaikoilta.
Valtuustoaloite on jaettu ympäristölautakunnan jäsenille esityslistan oheismateriaalina.
Asian valmistelija
kuntatekniikan päällikkö Lari Sistonen, lari.sistonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4213
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201
Päätösehdotus
Vastauksenaan valtuustoaloitteeseen ympäristölautakunta päättää, että levähdyspenkkejä ei hankita Värtsiläntien kevyen liikenteen väylälle vuoden 2025 aikana, koska talousarviossa ei ole varattuna määrärahoja penkkien hankintaan.
Penkkien edellyttämä määräraha käsitellään vuoden 2026 talousarviovalmistelun yhteydessä. Ennen penkkien hankkimista tulee selvittää tienpitäjän suostumus penkkien sijoittamiseen.
Ympäristölautakunta esittää vastauksensa valtuustoaloitteeseen edelleen kunnanhallitukselle ja -valtuustolle.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Kunnanhallitus 26.05.2025 § 126
Asian valmistelija
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus yhtyy ympäristölautakunnan selontekoon asiasta ja esittää kunnanvaltuustolle selonteon vastauksena aloitteeseen. Samalla kunnanhallitus esittää, että valtuusto toteaisi aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös
Kunnanhallitus pätti yhtyä ympäristölautakunnan selontekoon asiasta ja päätti esittää kunnanvaltuustolle selonteon vastauksena aloitteeseen. Samalla kunnanhallitus päätti esittää, että valtuusto toteaisi aloitteen loppuun käsitellyksi.
________
Kunnanvaltuusto 09.06.2025 § 55
80/00.02.15/2025
Esityslistan asia n:o 25.
Merkitään, että käytiin keskustelua Jetinan rahoituksesta.
Päätös
Hyväksyttiin kunnanhallituksen päätösehdotus.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |