RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 57
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Valtuustoaloite kahvitarjoilun uudelleen käyttöönotosta valtuuston kokouksissa
Kunnanvaltuusto 12.05.2025 § 30
Reima Ehrukainen jätti valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että kunnanvaltuuston kahvitarjoilu ennen kokousta otetaan uudelleen käyttöön.
Aloitteen on allekirjoittanut Reima Ehrukaisen lisäksi 8 valtuutettua.
Valtuustoaloite on kokonaisuudessaan pöytäkirjan liitteenä.
Päätös
Kunnanvaltuusto ottaa aloitteen vastaan ja antaa sen edelleen kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
________
Kunnanhallitus 26.05.2025 § 129
Tohmajärven kunnan vuoden 2025 talousarvio on laadittu siten, että tulos on ylijäämäinen vuonna 2025. Vuoden 2024 aikana talouden osalta on tehty merkittävä määrä toimenpiteitä talouden sopettamiseksi. Keväällä 2024 käytiin yhteistoimintaneuvottelut, joiden myötä laskennallista säästöä henkilöstökustannuksista kertyy 545.0000 euroa vuoteen 2026 mennessä vuoden 2024 talousarvioon nähden. Kunnanvaltuusto on myös hyväksynyt kesäkuussa 2024 talouden säästöpaketin vuosille 2025 - 2027, jonka myötä säästöä kertyy vuoden 2024 talousarvioon nähden 163.000 euroa. Myös henkilöstö ja kuntalaiset ovat päässeet vaikuttamaan keinoihin joilla säästöjä etsitään. Kuntalaiskyselyssä myös kokouskustannusten pienentämistä pidettiin kannatettavena keinona säästöjä etsittäessä. Valtuusto on hyväksynyt talousarvion vuodelle 2025 ja talousuunnitelman vuosille 2026-2027 kokouksessaan 9.12.2024/Pykälä 69. Talousarvion käsittelyn yhteydessä valtuusto päätti luopua yhteisesti kokouskahveista valtuuston kokousten sekä ympäristölautakunnan ja sivystyslautakunnan kokousten osalta. Kokouskahvien osalta säästöä syntyy 2024 vuoteen nähden noin 9.000 euroa, josta valtuuston kokouskahvien osuus on 2.400 euroa. Kahveilla ennen valtuuston kokousta on pitkät perinteet ja kahvien nauttiminen on sosiaalinen tapahtuma, jonka voidaan olettaa parantavan päätöksenteon ilmapiiriä.
Asian valmistelija
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto ei ota kokouskahveja käyttöön valtuustokokousten yhteydessä vuoden 2025 aikana. Samalla kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se toteaisi aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Kunnanvaltuusto 09.06.2025 § 57
132/00.02.15/2025
Esityslistan asia n:o 27.
Päätös
Hyväksyttiin kunnanhallituksen päätösehdotus.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |