RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 01.09.2025/Pykälä 69
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2024
Tarkastuslautakunta 10.04.2025 § 21
Tarkastuslautakunnan tehtävänä on Kuntalain 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Lautakunta laatii vuosittain valtuustolle arviointikertomuksen.
Asian valmistelija
tilintarkastaja Taina Törrönen, taina.torronen@bdo.fi, puh. 040 834 4990
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta aloittaa arviointikertomuksen 2024 valmistelun ja päättää jatkaa arviointikertomuksen laatimista seuraavassa kokouksessaan.
Päätös
Hyväksyttiin.
________
Tarkastuslautakunta 06.05.2025 § 25
Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa kokouksessaan.
Asian valmistelija
tilintarkastaja Taina Törrönen, taina.torronen@bdo.fi, puh. 040 834 4990
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen 2024 laadintaa ja päättää jatkaa arviointikertomuksen laatimista seuraavassa kokouksessaan.
Päätös
Hyväksyttiin.
Teuvo Karjalainen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana kello 12.10.
Kokouksessa pidettiin tauko tämän pykälän käsittelyn aikana kello 12.10-12.40.
________
Tarkastuslautakunta 23.05.2025 § 30
Tarkastuslautakunta laatii arviointikertomuksen kokouksessa valmiiksi.
Asian valmistelija
tilintarkastaja Taina Törrönen, taina.torronen@bdo.fi, puh. 040 834 4990
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta allekirjoittaa vuoden 2024 arviointikertomuksen ja jättää sen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi ja esittää, että kunnanvaltuusto pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista kunnanhallituksen ja muiden toimielinten selvitykset siten, että ne voidaan käsitellä viimeistään lokakuussa 2025 pidettävässä valtuuston kokouksessa.
Päätös
Hyväksyttiin.
________
Kunnanvaltuusto 09.06.2025 § 39
Esityslistan asia n:o 9.
Merkitään, että tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Marjo Laakko kiitti kunnan henkilöstöä ja tarkastuslautakunnan jäseniä sekä totesi, että valtuuston asettamat tavoitteet ovat toteutuneet hyvin.
Päätös
Hyväksyttiin tarkastuslautakunnan päätösehdotus.
________
Kunnanhallitus 18.08.2025 § 178
Kunnanvaltuusto on pyytänyt arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista kunnanhallituksen ja muiden toimielinten selvitykset siten, että ne voidaan käsitellä viimeistään lokakuussa 2025 pidettävässä valtuuston kokouksessa. Tarkastuslautakunnan arviointityön vaikuttavuuden tukemiseksi kunnanhallitus tuo arviointikertomuksen valtuuston käsiteltäväksi jo syyskuussa. Näin huomiot ovat hyödynnettävissä jo vuoden 2026 talousarvion valmistelussa.
Tarkastuslautakunnan tehtävistä on säädetty kuntalain 121 §:ssä. Kuntalain tausta ja tulkinnat nimisessä teoksessa tehtäviä edelleen tarkennetaan niin, että tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida jälkikäteen, ovatko valtuuston asettamat tavoitteet toteutuneet (arviointikertomus), ja että tarkastuslautakunnan ei ole syytä pyrkiä kertomaan kunnanhallitukselle, miten kunnan asioita on hoidettava. Toisaalta kunnanhallituksella ei ole toimivaltaa puuttua tarkastuslautakunnan päätöksiin. Kuntalain 121 §:n mukaan kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Ympäristölautakunta on käsitellyt arviointikertomuksen kokouksessaan 12.08.2025. Teknisen toimen talouden seurannan ongelmaksi on muodostunut metsätulojen tiliöitymisen seuranta. Ongelmaan on kehitettävä teknisen toimen kannalta toimintavarma, helposti toteutettava, mahdollisimman vähän työllistävä ratkaisu. Muilta osin tavoitteiden määrittämistä tarkennetaan mitattavuuden helpottamiseksi. Esimerkkinä vuoden tavoitteista voidaan todeta energiakustannusten pienentämistavoite. Energiakustannusten pienentämistavoite oli 10 % vuoden 2023 tasosta. Energian kulutus saatiin 14,7 % alemmalle tasolle lämmityskustannusten osalta. Euromääräisesti talousarvion tavoite ei kuitenkaan toteutunut johtuen kaukolämmön kustannusten huomattavasta noususta. Tavoitteiden mitattavuusongelma on tältä osin jatkossa ratkaistavissa, suurempi ongelma on ratkaista kaukolämmön kustannuskehitykseen liittyvä ongelma. Kunnanhallitus toteaa lisäksi, että kunnanhallitus käsittelee kokouksessaan 18.8.2025 metsänmyyntituloja erikseen pykälässä rahaston perustaminen metsänmyyntituloille.
Sivistyslautakunta on käsitellyt arviointikertomuksen kokouksessaan 12.08.2025. Sivistyslautakunta toteaa, että kokonaisuutena vuoden 2024 tavoitteet onnistuivat erinomaisesti. Varhaiskasvatuksen osalta tarkastuslautakunnan lisähuomiot-sarakkeessa oli huomioitu koko kunnan henkilöstö: "Miepä-teemainen koulutus olisi hyödyllinen koko henkilöstölle. Tavoitetaso olisi voinut olla korkeampi." Sivistyslautakunta kiittää tarkastuslautakuntaa huomiosta ja lisäksi tarkentaa, että miepä-teemaisia koulutuksia järjestetään vuosittain yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa ja ne ovat tarjolla koko henkilöstölle. Toimialat ja tulosyksiköt voivat tarjonnan mukaan painottaa osallistumista koulutustarpeidensa mukaan henkilöstölleen asettamalla osallistujatavoitteita toiminnallisiksi tavoitteiksi.
Tarkastuslautakunta huomioi, että torikoppien käyttöaste on ollut hyvin alhainen. Koppien käyttömahdollisuuksia tulisi tarkastella paremman hyödyn saavuttamiseksi. Kunnanhallitus toteaa, että markkinointia ja viestintää torikoppien hyödyntämiseksi pyritään parantamaan.
Tarkastuslautakunta kiinnittää huomiota siihen, että vuoden 2024 talousarvion tavoitteet oli asetettu siten, että niissä oli selkeät mittarit. Tarkastuslautakunta kiittää selkeistä ja mitattavissa olevista tavoitteista. Tavoitteiden toteutumisesta oli myös kerrottu pääosin selkeästi tilinpäätöksessä. Kunnanhallitus kiittää toimielimiä ja toimialoja laadukkaasta valmistelusta mutta muistuttaa samalla, että mittarien mitattavuuden parantaminen on jatkuvaa työtä (esim. työllisyyspalveluiden mustaksi arvioitu tavoite, vesihuoltolaitoksen mustaksi arvioitu tavoite).
Tarkastuslautakunta huomioi, että konsernille tulisi asettaa toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kuntalain mukaisesti. Kunnanhallitus huomio, että vuoden 2026 talousarvioon asetetaan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet myös kuntakonsernille.
Tarkastuslautakunta on tarkastellut olemassa olevia sopimuksia ja niiden ehtojen noudattamista. Lautakunta huomioi, että sopimusten noudattamisen valvontaan on kiinnitettävä huomiota. Kunnanhallitus kiittää tarkastuslautakuntaa huomiosta ja toimielimet pohtivat valmistellessaan vuoden 2026 talousarvioita, kuinka tämä voidaan huomioida vuoden 2026 toiminnallisia tavoitteita asetettaessa.
Tarkastuslautakunta huomioi, että toimia hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi tulee määrätietoisesti jatkaa. Myös kolmannen sektorin tuomat mahdollisuudet tulisi huomioida. Kunnanhallitus on yksimielinen tästä asiasta. HYTE-suunnitelma tuodaan valtuuston käsittelyyn syksyllä 2025.
Tarkastuslautakunta huomioi, että Tohmajärven kunnan tilinpäätökseen ei ole kirjattu vuonna 2022 eikä myöskään vuosina 2023 ja 2024 Siun soten palkkaharmonisaatiokustannuksia. Asia on mainittu kunnan liitetiedoissa. Jos myöhemmin todetaan, että nämä kuuluvat kuntien maksettavaksi, aiheutuu tästä noin 0,7 miljoonan euron kustannukset Tohmajärven kunnalle. Kunnanhallitus on kiinnittänyt samaan asiaa huomiota. Lisävaikutuksia syntyy mahdollisten valtionosuusmenetysten kautta. Kunnanhallitus onkin 11.3.2024 § 58 päättänyt jättää palkkaharmonisaatiota koskevat laskut perusteettomina maksamatta. Tohmajärven kunta on kunnanhallituksen päätöksellä 11.3.2024 § 57 hakenut oikaisua myös valtionosuutta koskevaan päätökseen. Kun oikaisuvaatimus ei tuottanut tulosta, Tohmajärven kunta on hakenut päätöksen muutosta myös valittamalla (KJ:n vhp 27.06.2024 20/2024 ja KH 12.8.2024 § 158). Samoin on toimittu myös vuonna 2025 (ks. KH 17.03.205 § 55). Kunnanhallitus jatkaa edelleen Tohmajärven kunnan etujen ajamista.
Tarkastuslautakunta pitää hyvänä, että lomituspalveluiden kaikki tavoitteet ovat
olleet realistisia ja ne ovat toteutuneet. Lomituspalvelut kiittää tarkastuslautakuntaa ja jatkaa laadukasta toimintaa myös tulevina vuosina.
Esityslistan oheisaineistona on arviointikertomus 2024
Asian valmistelija
hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kuntalain 121 §:n mukaisesti kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta:
Kunnanhallitus käsittelee kokouksessaan 18.8.2025 metsänmyyntituloja erikseen pykälässä rahaston perustaminen metsänmyyntituloille. Miepä-teemaisia koulutuksia järjestetään vuosittain yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa ja ne ovat tarjolla koko henkilöstölle. Toimialat ja tulosyksiköt voivat tarjonnan mukaan painottaa osallistumista koulutustarpeidensa mukaan henkilöstölleen asettamalla osallistujatavoitteita toiminnallisiksi tavoitteiksi. Markkinointia ja viestintää torikoppien hyödyntämiseksi pyritään parantamaan. Mittarien mitattavuuden parantaminen on jatkuvaa työtä. Vuoden 2026 talousarvioon asetetaan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet myös kuntakonsernille. Toimielimet pohtivat valmistellessaan vuoden 2026 talousarvioita, kuinka sopimusten noudattamisen valvonta voidaan huomioida vuoden 2026 toiminnallisia tavoitteita asetettaessa. HYTE-suunnitelma tuodaan valtuuston käsittelyyn syksyllä 2025.
Päätös
Kuntalain 121 §:n mukaisesti kunnanhallitus antoi valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta:
Kunnanhallitus käsittelee kokouksessaan 18.8.2025 metsänmyyntituloja erikseen pykälässä rahaston perustaminen metsänmyyntituloille. Miepä-teemaisia koulutuksia järjestetään vuosittain yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa ja ne ovat tarjolla koko henkilöstölle. Toimialat ja tulosyksiköt voivat tarjonnan mukaan painottaa osallistumista koulutustarpeidensa mukaan henkilöstölleen asettamalla osallistujatavoitteita toiminnallisiksi tavoitteiksi. Markkinointia ja viestintää torikoppien hyödyntämiseksi pyritään parantamaan. Mittarien mitattavuuden parantaminen on jatkuvaa työtä. Vuoden 2026 talousarvioon asetetaan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet myös kuntakonsernille. Toimielimet pohtivat valmistellessaan vuoden 2026 talousarvioita, kuinka sopimusten noudattamisen valvonta voidaan huomioida vuoden 2026 toiminnallisia tavoitteita asetettaessa. HYTE-suunnitelma tuodaan valtuuston käsittelyyn syksyllä 2025.
________
Kunnanvaltuusto 01.09.2025 § 69
100/02.06.01.03/2025
Esityslistan asia n:o 10.
Päätös
Hyväksyttiin kunnanhallituksen päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |