RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 01.09.2025/Pykälä 67
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Osavuosiraportti 1-6 kk /2025
Kunnanhallitus 28.04.2025 § 79
Tohmajärven kunnan talous on toteutunut vuoden 2025 ensimmäisen neljänneksen osalta talousarvioon nähden positiivisesti. Toimintatuottojen kertymä oli 2.605.458 euroa (28,3 %), verotulojen 2.062.540 euroa (25,9 %) ja valtionosuuksien 1.566.459 euroa (25,5 %).
Verotulojen uusin ennuste on helmikuulta, ja sen mukaan verotuloja kertyy kuluvana vuonna arviolta 127.000 euroa enemmän kuin talousarvioon on kirjattu. Valtionosuuksien osalta valtionosuuspäätökset ennakoivat 107.000 euron ylitystä talousarviossa arvioituun summaan verrattuna.
Työllisyydenhoidosta kunnalle aiheutuvat kustannukset, eli niin sanotut kunnan rahoitusosuudet työttömyysetuuksista, ovat kuitenkin ylittymässä merkittävästi. Mikäli alkuvuoden kehitys jatkuu, nämä kustannukset tulevat ylittämään talousarvioon varatun määrärahan noin 200.000 eurolla.
Valtionosuuspäätösten ja verotulojen ennusteiden perusteella on tarpeen päivittää tuloarvioita vastaamaan toteutuvia kertymiä. Työllisyydenhoidon kustannusten kehitys alkuvuonna edellyttää lisämäärärahan varaamista työmarkkinatuen kuntaosuuksiin, jotta talousarvio pysyy realistisena.
Asian valmistelija
talouspäällikkö Tuula Pieviläinen, toimialajohtajat
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää hyväksyä Tohmajärven kunnan osavuosiraportin 1-3kk / 2025 sekä liittää Tohmajärven kunnan päästövähennyssuunnitelman vuodelle 2025 osaksi talousarviota. Esittää kunnanvaltuustolle seuraavia muutoksia vuoden 2025 talousarvioon:
1. Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuksiin tehdään 100.000 euron tuloarvion lisäys.
2. Kunnallisveron tuottoon tehdään 20.000 euron tuloarvion lisäys.
3. Yhteisöveron tuottoon tehdään 100.000 euron tuloarvion lisäys.
4. Työmarkkinatuen kuntaosuuksiin myönnetään 200.000 euron lisämääräraha.
Esittelijä täydensi kokouksessa päätösehdotustaan: Lisätään päätösehdotukseen kohta 5. Projektille Y200 kaavateiden kunnostaminen myönnetään 10.000 euron lisämääräraha.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi Tohmajärven kunnan osavuosiraportin 1-3kk / 2025 sekä liitti Tohmajärven kunnan päästövähennyssuunnitelman vuodelle 2025 osaksi talousarviota. Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle seuraavia muutoksia vuoden 2025 talousarvioon:
1. Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuksiin tehdään 100.000 euron tuloarvion lisäys.
2. Kunnallisveron tuottoon tehdään 20.000 euron tuloarvion lisäys.
3. Yhteisöveron tuottoon tehdään 100.000 euron tuloarvion lisäys.
4. Työmarkkinatuen kuntaosuuksiin myönnetään 200.000 euron lisämääräraha.
5. Projektille Y200 kaavateiden kunnostaminen myönnetään 10.000 euron lisämääräraha.
Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli asiantuntijana läsnä kokouksessa kuultavana tämän asian käsittelyn aikana klo 17:09-17:24.
________
Kunnanvaltuusto 12.05.2025 § 18
Esityslistan asia n:o 3.
Matti Ikonen käytti Seitsikko valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron ja ilmoitti, että ryhmä kannattaa kunnanhallituksen esitystä.
Hallituksen puheenjohtaja Helena Pakarinen ilmoitti puheenvuorossaan, että tulos näyttää arvioitua paremmalta mutta työttömyydestä aiheutuvat kuluvat ovat vaikeasti arvioitavissa kaikista muutoksista johtuen.
Päätös
Hyväksyttiin kunnanhallituksen päätösehdotus.
________
Kunnanhallitus 18.08.2025 § 166
Talouden osalta vuosi 2025 on edennyt hieman odotettua paremmin.
Toimintakuluja on kertynyt kesäkuun loppuun mennessä 11.217.592 euroa, mikä on noin 200.000 euroa enemmän kuin talousarviossa arvioitiin. Kustannusten kasvu selittyy erityisesti henkilöstömenojen nousulla. Työmarkkinatuen kuntaosuudet eli ns. työttömyyssakot ovat myös ylittäneet alkuperäisen arvion. Tämän johdosta toukokuussa tehtiin talousarviomuutos, ja varattiin 200.000 euron lisämääräraha näiden kustannusten kattamiseksi. Palvelujen ostoissa ja muissa toimintakuluissa on kuitenkin pysytty selvästi arvioitua alemmalla tasolla.
Toimintatuottoja on kertynyt 5. 303.142 euroa, eli noin 700.000 euroa enemmän kuin arvioitiin tässä vaiheessa. Kasvu selittyy erityisesti lomituspalvelukorvauksista, jotka ovat toteutuneet miljoona euroa arvioitua suurempina, huomioitavaa on myös se, että tämä näkyy myös arviota suurempina henkilöstökustannuksena lomituksen osalta.
Valtionosuuksia on kertynyt tähän mennessä 3.132.918 euroa, mikä on pitkälti arvioiden mukainen määrä. Verotuloja on puolestaan kertynyt 3.781.162 euroa, mikä on noin 200.000 euroa vähemmän kuin laskennallinen arvio. Tuloveroa on kuitenkin kertynyt hieman arvioitua enemmän kesäkuun loppuun mennessä, ja kiinteistöverot tulevat maksuun vasta syksyllä. Kaiken kaikkiaan taloustilanne näyttää valoisalta: tilikauden tulos on kesäkuun lopussa 366.426 euroa ylijäämäinen.
Valtuustoon nähden sitovien ulkoisten toimintakatteiden toteutuma 1-6 kk 2025:
Kunnanhallitus -1.801.797 euroa 50,7 %
Lomitus 459.391 euroa 366,2 %
Sivistyslautakunta -4.492.109 euroa 48,1 %
Ympäristölautakunta -79.935 euroa 31,6 %
Kunnanhallitus seuraa kunnan myyntisaatavien kehitystä osavuosiraportoinnin yhteydessä.
Ympäristölautakunta esittää vesihuoltolaitoksen toiminnallisiin tavoitteisiin muutoksia:
Talousarviossa vesihuoltolaitoksen tulosalueen tavoitteeksi on kirjattu vesi- sekä viemärilaitokselle, että "Korjaustarvearvio aikataulutettu viidelle seuraavalle vuodelle" ja tavoitetasoksi "Korjaustarve-arvio laadittu vesilaitoksen kartoitusaineiston perusteella. Tavoite 100 %.". Vesihuoltolain uudistamisen myötä kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelman laatimisvelvoite on palautumassa lakiin ja uudessa laissa säädetään myös velvoitteesta laatia vesihuoltolaitoksen omaisuudenhallintasuunnitelma. Uusi laki tulossa voimaan 1.1.2026 alkaen.
Lainsäädännön velvoitteen täyttämiseksi vesihuoltolaitoksen kehittämis- ja omaisuudenhallintasuunnitelman laatiminen on käynnistetty opinnäytetyönä. Tavoiteaikataulu työn valmistumiselle on 5/2026. Osavuosiraportissa vesilaitoksen tavoite on muutettu muotoon: "Vesihuollon jatkuvuus, suunnitelmallisuus ja ennakoitavuus" ja tavoitetaso "Vesihuollon kehittämis- ja omaisuudenhallintasuunnitelma laadittu. Tavoitteena 2025 valmiusaste 50 % ja 2026 100 %."
Investointi H401 Palkanlaskenta ohjelma, 42.700 euroa, ei tule toteutumaan vuoden 2025 aikana.
Asian valmistelija
talouspäällikkö Tuula Pieviläinen, tuula.pievilainen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4033
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy osavuosiraportin 1-6 kk/2025 ja esittää sen valtuustolle hyväksyttäväksi vesihuoltolaitoksen toiminnallisiiin tavoittesiin tehdyin muutoksin, sekä päättää esittää kunnanvaltuustolle investoinnin H401 Palkanlaskenta ohjelman poistamista talousarvion investointiosasta kuluvan vuoden osalta.
Kunnanhallitus kehottaa lautakuntia tarkastelemaan tulosyksiköiden toimintakatteen toteutumista ja tekemään tarvittavat määrärahasiirrot toimintayksiköiden välillä toimintakatteen ylityksen/alituksen niin vaatiessa.
Kunnanhallitus merkitsee selonteon kunnan myyntisaatavista tiedokseen.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi osavuosiraportin 1-6 kk/2025 ja päätti esittää sen valtuustolle hyväksyttäväksi vesihuoltolaitoksen toiminnallisiiin tavoittesiin tehdyin muutoksin, sekä päätti esittää kunnanvaltuustolle investoinnin H401 Palkanlaskenta ohjelman poistamista talousarvion investointiosasta kuluvan vuoden osalta.
Kunnanhallitus päätti kehottaa lautakuntia tarkastelemaan tulosyksiköiden toimintakatteen toteutumista ja tekemään tarvittavat määrärahasiirrot toimintayksiköiden välillä toimintakatteen ylityksen/alituksen niin vaatiessa.
Kunnanhallitus merkitsi selonteon kunnan myyntisaatavista tiedokseen.
________
Kunnanvaltuusto 01.09.2025 § 67
71/02.02.02/2025
Esityslistan asia n:o 8.
Helena Pakarinen piti Keskustan ryhmäpuheenvuoron ja avasi edellisen kunnanhallituksen puheenjohtajana osavuosiraportin sisältöä. Talousarvio luodaan toimielintasolla, joten hän kehotti lautakunnissa toimivia valtuutettuja käyttämään valtaansa taloudellisia päätöksiä tehtäessä. Muutoksia talousarvioon voidaan tehdä tarvittaessa myös toimitakauden aikana. Helena Pakarinen myös kiitti viranhaltijoita siitä, että rahahanoista on pidetty tiukasti kiinni.
Päätös
Hyväksyttiin kunnanhallituksen päätösehdotus.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |