RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 18.11.2025/Pykälä 135
Hakemus yksityistien nimeämisestä
Ympäristölautakunta 18.11.2025 § 135
195/10.02.06/2025
Väliniemen yksityistien tiekunnan toimitsijamies on toimittanut ympäristölautakunnalle 23.10.2025 päivätyn aloitteen yksityistien nimeämisestä.
Väliniemen yksityistie on Mökkivaarantieltä erkaneva tie, jonka pituus on 1,5 km. Aloitteen mukaisesti tien vaikutuspiirissä sijaitsee yksi vakituisessa käytössä oleva kiinteistö, kahdeksan vapaa-ajan käytössä olevaa kiinteistöä sekä muutamia autioina olevia asuinrakennuksia. Kiinteistöjen osoitteet ovat tällä hetkellä Mökkivaarantie 173 a-l.
Tiekunta perustelee aloitetta sillä, että tien nimeäminen hyödyttää kiinteistöjen omistajien lisäksi mm. pelastuslaitosta, rajavartiostoa, tavarantoimittajia sekä asukkaiden vieraita.
Kuntaliiton ohje haja-asutusalueen teiden nimeämisessä on, että jokainen erillinen tie, joka johtaa useammalla kuin kahdelle asutulle kiinteistölle tulisi pääsääntöisesti nimetä omalla nimellään. Lisäksi jos yksittäinen osoitekohde sijaitsee kaukana nimetystä tiestä, voidaan sen liittymätielle antaa oma osoitenimi. Myöskään toista Väliniementietä tai liian lähellä sen nimeä olevaa tietä ei kunnassa ole.
Tohmajärven kunnan osoitejärjestelmässä parilliset numerot ovat oikealla puolella ja parittomat vasemmalla. Osoitenumerot perustuvat tien alkupisteen ja rakennetun kiinteistön pihatieliittymän väliseen etäisyyteen. Haja-asutusalueella osoitenumero määräytyy siten, että etäisyyden metrimäärästä jätetään pois viimeinen numero (10 – jakojärjestelmä).
Kiinteistöjen osoitteet muodotuisivat seuraavasti:
Mökkivaarantie 173 a => Väliniementie 2
Mökkivaarantie 173 b => Väliniementie 25
Mökkivaarantie 173 c => Väliniementie 15
Mökkivaarantie 173 d => Väliniementie 36
Mökkivaarantie 173 e => Väliniementie 30
Mökkivaarantie 173 f => Väliniementie 39 a
Mökkivaarantie 173 g => Väliniementie 39 b
Mökkivaarantie 173 h => Väliniementie 45 b
Mökkivaarantie 173 i => Väliniementie 150
Mökkivaarantie 173 j => Väliniementie 45 c
Mökkivaarantie 173 k => Väliniementie 45 a
Mökkivaarantie 173 l => Väliniementie 96
Tiekunnan tekemä aloite on jaettu ympäristölautakunnan jäsenille esityslistan oheismateriaalina.
Asian valmistelija
toimistoinsinööri Oskari Mähönen, oskari.mahonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4239
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta hyväksyy tien nimeämisen nimellä "Väliniementie" sekä vahvistaa kiinteistöjen uudet osoitteet em. mukaisesti.
Päätöksen perusteena on, että tien nimeäminen selkeyttää osoitejärjestelmää, on kuntaliiton ohjeen sekä kunnan osoitejärjestelmän mukainen.
Kunta hankkii osoiteviitan ja ilmoittaa hakijalle kun se on noudettavissa. Hakijat vastaavat kustannuksellaan osoiteviitan paikalleen asentamisesta sekä kiinteistöjen osoitenumeroiden hankkimisesta ja asentamisesta. Osoiteviitta asetetaan näkyvälle paikalle tien alkuun. Osoitenumero tulee asettaa rakennuksen seinään tai muutoin tulotieltä näkyvään paikkaan, tarvittaessa myös liittymään.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________