RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 18.11.2025/Pykälä 136
Aloite viherhoitoluokan nostosta maantiellä 486 välillä Tohmajärvi-Kitee
Ympäristölautakunta 18.11.2025 § 136
201/10.03.01.01.01/2025
Maantien 486 viherhoito välillä Tohmajärvi – Kitee on aiheuttanut paljon keskustelua Tohmajärvellä kesän ja syksyn 2025 aikana kuntalaisten sekä luottamushenkilöiden keskuudessa. Tieosuudelle on monin paikoin kasvanut korkeaa vesakkoa varsin lähelle ajoradan reunaa. Tien varren vesakoitumisen ja muun kasvillisuuden koetaan aiheuttavan haittaa liikenneturvallisuudelle ja viihtyisyydelle. Tie kuuluu valtion tieverkkoon ja kunnossapidosta vastaa ELY-keskus.
Asiasta on keskusteltu Tohmajärven liikenneturvallisuustyöryhmän kokouksessa 21.10.2025, jossa myös ELY-keskuksen edustajat olivat paikalla. ELY-keskukselta saatujen tietojen mukaan tieosuus kuuluu nykyisellään viherhoitoluokkaan N3. Luokassa pientareet niitetään kerran kesässä ja kahden metrin leveydeltä päällysteen reunasta. Vesakointi suoritetaan kolmen vuoden välein. Seuraavan kerran vesakointi on ajankohtainen vuonna 2026. Riistavaara-alueilla vesakointi suoritetaan vuosittain. ELY-keskuksen mukaan tieosuuden viherhoito on toteutettu luokan laatuvaatimusten mukaisesti.
Liikenneturvallisuustyöryhmässä keskusteltiin, että sopivampi viherhoitoluokka tieosuudelle olisi hoitoluokka N2. Hoitoluokassa tien pientareet niitettäisiin kaksi kertaa kesässä niittoleveyden ollessa neljä metriä päällysteen reunasta. Tien varsien vesakointiin hoitoluokalla ei ole vaikutusta, vaan vesakointi olisi edelleen kolmen vuoden välein.
Asian valmistelija
toimistoinsinööri Oskari Mähönen, oskari.mahonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4239
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta esittää ELY-keskukselle, että maantien 486 viherhoitoluokka välillä Tohmajärvi - Kitee nostetaan luokkaan N2. Lisäksi ympäristölautakunta esittää, että myös vesakointi tulisi suorittaa riistavaara-alueiden lisäksi tarvittavilta osin tiheämmin kuin kolmen vuoden välein, esimerkiksi joka toinen vuosi.
Ympäristölautakunta esittää viherhoitoluokan nostamista sekä vesakon torjunnan tihentämistä seuraavin perustein:
- Maantie 486 on seudullisesti tärkeä yhteys, joka toimii osana alueen pääliikenneverkkoa. Se palvelee sekä työmatka- ja asiointiliikennettä että elinkeinoelämän kuljetuksia Kiteen ja Tohmajärven suuntiin. Tie on merkittävä myös koulukuljetusten ja joukkoliikenteen kannalta – turvallinen ja selkeä ympäristö on tarpeen erityisesti pysäkkien ja liittymien läheisyydessä. Paremmin hoidettu ympäristö myös lisää tienkäyttäjien turvallisuuden tunnetta ja viihtyisyyttä.
- Nykyinen viherhoitoluokka ja vesakon torjunta ei kaikilta osin takaa riittävää näkyvyyttä risteyksissä ja kaarteissa. Hoitoluokan nostaminen parantaisi risteysten, liittymien ja kaarteiden näkyvyyttä ja vähentäisi onnettomuusriskiä, varsinkin pimeän ja kostean vuodenajan aikana.
- Erityisesti eläinonnettomuuksien välttämiseksi hoitoluokan nostaminen on tärkeää, koska matala ja kauemmas päällysteen reunasta hoidettu kasvillisuus antaa autoilijalle enemmän aikaa reagoida eläimen tullessa yllättäen tielle. Tien varrella sijaitsee hyvin reheviä kasvupaikkoja, jolloin tien varsien vesakko ehtii kolmessa vuodessa kasvamaan merkittävästi.
- Säännöllisempi niitto ja ojien kasvillisuuden hallinta varmistavat vedenpoiston toimivuuden ja voivat myös ehkäistä liukkautta sekä päällysteen vaurioita.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________