RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.02.2026/Pykälä 8
Edustajien valitseminen Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian valtuustoon 2025-2029
Kunnanhallitus 26.05.2025 § 117
Koulutuskuntayhtymän perussopimuksen mukaan jäsenkuntien kunnanvaltuustot valitsevat valtuustoon jäseniä seuraavasti:
Kuntayhtymän valtuustoon valitaan jäsenet vaalikaudeksi kunnan edellisen vuoden alun asukasluvun mukaan siten, että kullakin jäsenkunnalla on yksi (1) edustaja jokaista alkavaa kolmea tuhatta viisisataa (3.500) asukasta kohti.
Kullekin jäsenelle valitaan henkilökohtainen varajäsen.
Mikäli valtuuston jäsen tai varajäsen menettää vaalikelpoisuutensa kesken toimikauden tai muusta syystä eroaa valtuuston jäsenyydestä kesken toimikauden, päättää jäsenen edustama kunta eron myöntämisestä ja uuden jäsenen tai varajäsenen valitsemisesta jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Kunnan valitseman jäsenen tai varajäsenen on edustettava samaa poliittista ryhmää kuin se, jonka tilalle hänet valitaan.
Oikeuskäytännössä on katsottu, että Tasa-arvoL 4 §:n mukainen vaatimus sukupuolten edustuksesta koskee myös kunnan päätöstä, jolla se valitsee edustajiaan kuntayhtymän toimielimiin.
Ryhmät ovat neuvottelujen tuloksena esittäneet Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Riverian valtuustoon valittavaksi seuraavat henkilöt:
varsinainen jäsen | henkilökohtainen varajäsen |
Hannu Hämäläinen | Elina Väistö |
Petra Mikkonen | Vilho Mikkonen |
Asian valmistelija
hallintosihteeri Susanna Rannasalo, susanna.rannasalo@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4017
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunnanvaltuusto nimeää Tohmajärven kunnan edustajat Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian valtuustoon yllä esitetyn taulukon mukaisesti valtuustokaudelle 2025-2029.
Päätös
Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että kunnanvaltuusto nimeää Tohmajärven kunnan edustajat Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian valtuustoon yllä esitetyn taulukon mukaisesti valtuustokaudelle 2025-2029.
________
Kunnanvaltuusto 09.06.2025 § 46
Esityslistan asia n:o 16.
Päätös
Hyväksyttiin kunnanhallituksen päätösehdotus.
________
Kunnanhallitus 02.02.2026 § 36
Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 9.6.2025 § 46 valinnut Petra Mikkosen Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian valtuustoon 2025-2029.
Petra Mikkonen on sähköpostillaan 28.1.2026 anonut eroa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian valtuuston jäsenyydestä paikkakunnalta poismuuton vuoksi.
Asian valmistelija
hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002
Esittelijä
kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001
Päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto nimeää jäsenen Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian valtuustoon Petra Mikkosen tilalle.
Päätös
Kunnanhallitus päätti esittää, että kunnanvaltuusto nimeää jäsenen Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian valtuustoon Petra Mikkosen tilalle.
________
Kunnanvaltuusto 16.02.2026 § 8
109/00.04.01/2025
Esityslistan asia n:o 8.
Suvi Hiltunen käytti Tohmajärven demarit valtuustoryhmän puheenvuoron ja esitti, että edustajaksi Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian valtuustoon loppukaudelle 2025-2029 valitaan Marja Sormunen Petra Mikkosen tilalle.
Päätös
Edustajaksi Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian valtuustoon loppukaudelle 2025-2029 valitaan Marja Sormunen Petra Mikkosen tilalle.
________