Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.06.2021/Pykälä 267

Liite7 valtuustoaloite valokuituverkko 310521

Valtuustoaloite selvityksen aloittamisesta kattavan valokuituverkon rakentamisesta kuntaan

Kunnanvaltuusto 31.05.2021 § 47 

Keskustan valtuustoryhjätti kokouksessa seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

"Tällä valtuustoaloitteella haluamme, että Tohmajärven kunta aloittaa selvittämään kattavan valokuituverkon rakentamista kuntaan. Valokuituhanke on syytä aloittaa aiheeseen perehtymisellä. Alkuvaiheessa selvitettäviä asioita on toimijuuden muoto: osakeyhtiö vai osuuskunta? Toinen alkuvaiheen selvitettävä asia on yhteistyössä vai yksin? Vaihtoehtoina olisi käytännössä joko Kiteen kanssa seudullinen tai Tohmajärven kunnan oma. Kolmas alkuvaiheen selvitettävä asia on valtion tuki hankkeelle."

Aloitteen on allekirjoittanut 11 valtuutettua.

Valtuustoaloite kokonaisuudessaan on esityslistan liitteenä.

Päätös

 Kunnanvaltuusto ottaa aloitteen vastaan ja antaa sen edelleen kunnanhallituksen valmisteltavaksi. 

 ________

Kunnanhallitus 28.06.2021 § 267  

260/00.02.15/2021 [Valtuustoaloite selvityksen aloittamisesta kattavan valokuituverkon rakentamisesta kuntaan]               

Ympäristölautakunta on käsitellyt kuituverkkoratkaisuja kokouksen muissa asioissa 27.4. Laajakaista esiselvityshanke on ollut esillä myös kuntajohtajien kokouksessa kevään 2021 aikana. Tohmajärven kunta on päättänyt lähteä 28.6.2021 (edellinen pykälä) mukaan Pohjois-Karjalan maakuntaliiton vetämään Kaista Karjalaan -hankkeeseen, jonka tarkoituksena on selvittää Tohmajärven lisäksi yhdessä Heinäveden, Kiteen, Liperin, Outokummun ja Polvijärven kuntien kanssa nopeiden tietoliikenneverkkojen nykytila ja sen kehitystarpeet.

Kyseisissä kunnissa nopeiden kiinteiden tietoliikenneyhteyksien saatavuus on Traficomin tilastojen mukaan huomattavasti alhaisempi kuin Pohjois-Karjalan nopeiden kiinteiden tietoliikenneyhteyksien keskimääräinen saatavuus on muissa kunnissa. Hankkeen tuloksena syntyy valmis malli kuntien alueille toteutettavan valokuituverkon rakentamiseen. Toisaalta on mahdollista, että esiselvityksessä todetaan, että jossakin kunnassa ei ole edellytyksiä elinkelpoisen verkon rakentumiseen, mikäli kunnassa on jo paljon olemassa olevaa, eri toimijoiden tuottamaa verkkoa. Näin hanke voi jatkua tiedottamisesta ja toimintamallin selvittämisestä valokuituverkon toteuttamiseen.

Esiselvityshankkeen kokonaiskustannukset ovat 105 576,00 euroa, josta hankkeelle haetaan 80% tukea maaseuturahastosta. Jos maaseuturahasto myöntää haetun tuen, jää kuntien osuudeksi yhteensä enintään 21.115,20 euroa (20%). Jos maaseuturahaston tukiprosentti on muu, kunnat vastaavat omarahoitusosuudesta. Tohmajärven kunnan osuus hankkeesta 17 596,00 euroa josta kunnan oma osuus, jos tuki saadaan on 3 519,20 euroa

Asian valmistelija

 vs. kunnanjohtaja

Esittelijä

 vs. kunnanjohtaja

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus hyväksyy tehdyt toimenpiteet ja esittää ne valtuustolle vastauksena aloitteeseen. Kunnanhallitus esittää samalla, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.