Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 21.06.2022/Pykälä 88

Ympäristölautakunnan kokousaikataulu syyskaudelle 2022

Ympäristölautakunta 21.06.2022 § 88  

329/00.00.01.01/2021 [Ympäristölautakunnan järjestäytyminen 2021-2025]  

Tohmajärven kunnan hallintosäännön 121 §:n mukaan "Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Seuraavan kokouksen ajankohdasta päätetään edellisen kokouksen yhteydessä.

Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen."

Ympäristölautakunta on 31.8.2021 § 78 päättänyt, että ympäristölautakunnan kokoukset pidetään pääsääntöisesti tiistaisin klo 17.00 alkaen. Kokouspaikkana on joko tekninen toimisto tai kunnanvirastotalon valtuustosali.

Viranomaistoiminnan ennakoinnin ja suunnittelun kannalta on perusteltua, että toimielimen kokousaikataulu on tiedossa hyvissä ajoin ja riittävän pitkälle tulevaisuuteen.

Ympäristölautakunnan syyskauden 2022 kokousaikataulua on suunniteltu seuraavasti:

ti 23.8.2022 klo 17.00

ti 20.9.2022 klo 17.00

ti 11.10.2022 klo 17.00

ti 22.11.2022 klo 17.00

ti 20.12.2022 klo 17.00

Asian valmistelija

 tekninen johtaja

Esittelijä

 tekninen johtaja Berg Jorma

Päätösehdotus

 Ympäristölautakunta hyväksyy edellä esitetyn kokousaikataulun syyskaudelle 2022. Kokousaikataulu on ohjeellinen ja siihen voi tulla tilanteen niin vaatiessa muutoksia.

Päätös

 Hyväksyttiin.

 ________