Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 22.11.2022/Pykälä 137

Teknisen toimialan talousarvioehdotus vuodelle 2023

Ympäristölautakunta 22.11.2022 § 137  

294/02.02.00/2022 [Talousarvio vuodelle 2023]  

Hallintosäännön 55 §:n mukaan toimielimet laativat talousarvioehdotuksensa.

Kunnanhallitus on kokouksessaan 26.9.2022 § 303 päättänyt, että talousarvioesitys laaditaan käyttötalouden osalta siten, että valtuuston nähden sitovuustaso on toimielimen ulkoinen toimintakate.

Kunnanhallitus on vahvistanut kokouksessaan 31.10.2022 § 332 ympäristölautakunnan toimintakatteeksi 1.071.000 euroa.

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Pauli Hakkarainen on pyydetty lautakunnan kokoukseen kommentoimaan ympäristölautakunnan tavoitteita.

Ympäristölautakunnan jäsenille on jaettu talousarvioehdotuksen tekstiosiot ja tunnuslukutaulukot ympäristölautakunnan osalta esityslistan oheismateriaalina.

Asian valmistelija

 tekninen johtaja

Esittelijä

 tekninen johtaja Berg Jorma

Päätösehdotus

 Ympäristölautakunta esittää budjettiesityksen kunnanhallitukselle ja valtuustolle hyväksyttäväksi.

 Kokouksessa käytiin vilkas keskustelu talousarvioehdotuksesta, toiminnallisista tavoitteista ja mittareista.

 Kokouksessa esiteltiin taloustoimistosta 22.11.2022 saatu viimeisin tuloslaskelma, jonka mukaan ympäristölautakunnan toimintakate on 1.066.490 euroa.

 Keskustelun tuloksena talousarviokirjan tekstiosioon esitetään tehtäväksi seuraavat tarkennukset:

 - Kohtaan Tekninen toimi, toiminnalliset tavoitteet 2023, 2. painopiste, mittari: Teksti muutetaan kuulumaan Rakentamiseen liittyvien lupien käsittelyaika on 80 %:sesti alle 1 kk.

 - Kohtaan Vesihuoltolaitos, toiminnalliset tavoitteet 2023, 1. painopiste ja 2. painopiste, mittareihin lisätään teksti: Laskenut / kasvanut.

 Käydyn keskustelun jälkeen esittelijä teki kokouksessa seuraavan täydentävän päätösehdotuksen: Ympäristölautakunta esittää budjettiesityksen kokouksessa tehtyjen tekstien tarkennukset huomioiden kunnanhallitukselle ja -valtuustolle hyväksyttäväksi.

Päätös

 Ympäristölautakunta hyväksyi esittelijän kokouksessa tekemän päätösehdotuksen.

 ________

- merkittiin, että tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Pauli Hakkarainen oli kutsuttuna kokouksessa läsnä

tämän pykälän käsittelyn ajan.