Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 25.10.2023/Pykälä 63


 

Tarkastuslautakunnan puheenjohtajan nimeäminen

 

Kunnanhallitus 26.06.2023 § 195 

 

 

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 16.08.2023 § 72 valinnut Pauli Hakkaraisen tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi.

 

Pauli Hakkarainen on sähköpostillaan 9.6.2023 anonut eroa kunnan luottamustoimista terveydellisistä syistä.

 

Kuntalain 121 §:n mukaan valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä varten. Lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja.

 

Tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet.

 

Tarkastuslautakunnasta ja sen tehtävistä säädetään kuntalain 121 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä varten. Tarkastuslautakunnan kokoonpanoon vaikuttaa ensinnä se, että lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan on aina oltava valtuutettuja.

 

Vaalikelpoisuuden rajoituksista säädetään pykälän 3 momentissa. Samat rajoitukset koskevat myös varsinaista tilintarkastajaa. Vaalikelpoinen ei ole:

 

1. kunnanhallituksen jäsen;

 

2. pormestari ja apulaispormestari;

 

3. henkilö, joka on kunnanhallituksen jäsenen, kunnanjohtajan, pormestarin tai apulaispormestarin hallintolain 28 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettu läheinen;

 

4. kuntaan tai kunnan määräämisvallassa olevaan yhteisöön tai säätiöön pysyväisluonteisessa palvelussuhteessa oleva henkilö; eikä

 

5. henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. 

 

Tasa-arvolain soveltaminen

 

Kunnalliset toimielimet

 

Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentti:

 

Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 

Sukupuolikiintiö koskee kaikkia kunnan toimielimiä lukuun ottamatta kuntien valtuustoja, jotka valitaan yleisillä vaaleilla. Kunnan toimielimiä ovat kuntalain 30 §:n mukaan valtuuston lisäksi

 

-          kunnanhallitus ja sen jaostot

-          lautakunnat tai valiokunnat ja niiden jaostot

-          johtokunnat ja niiden jaostot sekä

-          toimikunnat.

 

Lain mukaisen sukupuolikiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että varajäsenten kohdalla. Sen sijaan laki ei vaadi, että varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä olisi oltava samaa sukupuolta. Myöskään puheenjohtajistoa vaatimus ei erikseen koske.

 

Sukupuolikiintiöstä voidaan poiketa erityisestä syystä. Erityinen syy voi olla esimerkiksi, että jollakin erityisalalla on vain joko nais- tai miespuolisia asiantuntijoita. Jos kiintiöstä poiketaan, syy on tarpeen kirjata valintapäätökseen. Erityiset syyt oikeuttanevat varsin harvoin poikkeamaan kiintiöstä kunnallisia toimielimiä valittaessa. Lähinnä poikkeaminen voinee tulla kysymykseen johtokunnassa ja toimikunnassa.

 

Kunnanvaltuusto on 16.08.2023 § 72 §, 12.12.2022 § 86 ja 22.05.2023 § 36 on valinnut tarkastuslautakuntaan jäseniksi kaudelel 2021 - 2025 seuraavat henkilöt:

 

varsinainen jäsen

henkilökohtainen varajäsen

Pauli Hakkarainen (SDP) pj.

Pekka Tolvanen (SDP)

Ritva Simonen (PS) vpj.

Hanna Tulilahti (PS)

Jukka Ignatius (Kok.)

Markku Ollikainen (Kok.)

Juha Forsblom (Kesk.)

Teuvo Karjalainen (kesk.)

Eila Kauppinen (KD)

Maria Chadenius-Laasonen (KD)

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö Heidi Pitkänen, heidi.pitkanen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4002

 

Esittelijä

 kunnanjohtaja Mikko Löppönen, mikko.lopponen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4001

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että tarkastuslautakuntaan valitaan loppukaudelle 2021 - 2025 uusi puheenjohtaja.

 

Päätös

 Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että tarkastuslautakuntaan valitaan loppukaudelle 2021 - 2025 uusi puheenjohtaja.

 

 ________

 

Kunnanvaltuusto 11.09.2023 § 64 

 

 

Esityslistan asia n:o 6. 

 

Vilho Mikkonen käytti SDP:n valtuustoryhmän puheenvuoron ja ilmoitti puheenvuorossaan, että valtuustoryhmä esittää tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi Marjo Viitalahtea (SDP) loppukaudeksi 2021-2025.             

 

Päätös

 Kunnanvaltuusto valitsi yksimielisesti tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi Marjo Viitalahden (SDP) loppukaudelle 2021-2025.

 

 ________

 

Tarkastuslautakunta 25.10.2023 § 63  

242/00.00.01.01/2021 [Toimielinten jäsenten valitseminen valtuustokaudelle 2021 - 2025]  

 

Tarkastuslautakunta merkitsee tiedokseen valtuuston päätöksen.  

 

Asian valmistelija

 tilintarkastaja Taina Törrönen, taina.torronen@bdo.fi, puh. 040 834 4990

 

 

 

Päätösehdotus

 Tarkastuslautakunta merkitsee tiedokseen valtuuston päätöksen.

 

Päätös

 Hyväksyttiin.

 

 ________