RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 171
Valtuuston päätösten täytäntöönpano
Kaupunginhallitus 08.06.2026 § 171
486/00.02.01.00.00/2025
Kuntalain (410/2015) 39 §:n mukaisesti kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.
Kuntalain 96 §:n mukaisesti, jos kaupunginhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai että valtuusto on ylittä-nyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kaupunginhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
Valmistelija: hallintopäällikkö Tuuli Ikäheimonen, puh. 040 105 1011,
tuuli.ikaheimonen@kitee.fi
Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001,
pekka.hirvonen@kitee.fi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että kaupunginhallitus suorittaessaan kuntalain 96 §:n mukaista päätösten laillisuusvalvontaa toteaa, että Kiteen kaupunginvaltuusto on 1.6.2026 kokouksessaan tehnyt päätökset lainmukaisesti ja oikeassa järjestyksessä toimivaltansa rajoissa.
Valtuuston kokouksen päätökset § 29-37 todetaan laillisiksi ja ne voidaan panna täytäntöön.
Valtuuston päätöksistä ilmoitetaan asianosaisille pöytäkirjanotteella.
Päätös
Keskustelun aikana Juha Lintumäki teki muutetun päätösehdotuksen seuraavasti: Kiteen kaupunginvaltuuston päätös 1.6.2026 § 33 ”Kiteen kaupungin tilinpäätös 2025” on syntynyt kuntalain 96 §:n mukaisesti virheellisessä järjestyksessä, koska esittelijän esittämä tilinpäätösasiakirja on väärennetty versio alkuperäisestä, kaupunginhallituksen 30.3.2026 allekirjoittamasta tilinpäätöksestä. Tämän lisäksi tilinpäätösasiakirja sisältää väärää, puutteellista ja harhaanjohtavaa tietoa. Siten valtuustolla ei ollut käytettävissään kaikkia päätöksentekoon mahdollisesti vaikuttavia tietoja. Kaupunginhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta ja asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi. Muut päätökset voidaan panna täytäntöön. Juha Lintumäen esitystä ei kannatettu, joten se raukesi kannattamattomana. Esittelijän alkuperäinen päätösehdotus jäi kaupunginhallituksen päätökseksi. Juha Lintumäki jätti päätökseen kirjallisen eriävän mielipiteen, joka on pöytäkirjan liitteenä. Merkintä: kaupunginhallitus hyväksyi, että muutettu päätösehdotus kirjataan pöytäkirjaan sellaisenaan ja pöytäkirja julkaistaan kaupungin verkkosivuilla.