RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.11.2022/Pykälä 201
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Rakib Aslanin eronpyyntö rakennus- ja ympäristöjaoston varajäsenyydestä
269/00.00.01.01/2022
Khall 21.11.2022 § 201
Selostus Rakib Aslan pyytää 2.11.2022 päivätyllä kirjeellä eroa kaupunkirakennelautakunnan rakennus- ja ympäristöjaoston varajäsenyydestä. Eronpyyntöään hän perustelee ajan puutteella luottamustoimen hoitamiseen työkiireiden vuoksi. Rakib Aslan on toiminut Juhani Westmanin henkilökohtaisena varajäsenenä.
Kuntalain 70 §:n 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.
Kuntalain 71 §:ssä säädetään mm., että vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on.
Kuntalain 74 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö.
Tasa-arvolain mukaan 5 -jäsenisen kunnallisen toimielimen jäsenistä ja varajäsenistä miesten ja naisten vähimmäislukumäärä on 2. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä. Varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä ei kuitenkaan tarvitse olla samaa sukupuolta.
Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimeen voidaan valita henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan. Suostumus on asetettu valinnan edellytykseksi, joten se on annettava ennen valintaa.
Vaikutusarviointi -
Valmistelija Toimistosihteeri
Lisätietoja Hallinto- ja talousjohtaja Päivi Lintumäki, 050 382 7769, paivi.lintumaki@outokummunkaupunki.fi
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää
1. myöntää eron Rakib Aslanille rakennus- ja ympäristöjaoston varajäsenyydestä, ja
2. valita rakennus- ja ympäristöjaostoon Juhani Westmanin henkilökohtaisen varajäsenen Rakib Aslanin tilalle toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi.
Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
______________________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |