RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Osallisuus- ja yhteisötoimikunta
Pöytäkirja 28.03.2023/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Osallisuusviikko
69/00.01.01.01/2023
Osyhttmk 28.03.2023 § 5
Selostus Osallisuusviikko on ollut lyhyehköstä historiastaan huolimatta suosittu tapahtumaviikko Outokummussa. Osallisuusviikko on yhteisöllinen, kaikille avoin ja pääosin maksuton kokonaisuus erilaisia tapahtumia.
Osallisuusviikon alkuperäinen idea on koota olemassaolevista toimijoista ja tapahtumista kalenteri, johon merkitään kaikki, mitä kyseisen viikon aikana Outokummussa tapahtuu. Osallisuusviikko kannustaa paikallisia toimijoita järjestämään myös uutta toimintaa.
Vuonna 2023 Outokummun Osallisuusviikko on tarkoitus järjestää 8.-14.5.
Samaan ajankohtaan sijoittuu myös THL:n valtakunnallinen Osallisuusviikko (8.-11.5.) sekä DVV:n Digitaitoviikko (8.-12.5.).
Vaikutusarviointi Ei tehty.
Valmistelija Viestintä- ja tapahtumapäällikkö
Lisätietoja Esko Vihava, esko.vihava@outokummunkaupunki.fi, 044 7559 210
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Osallisuus- ja yhteisötoimikunta päättää järjestää Osallisuusviikon Outokummussa 8.-14.5.2023
Päätös Puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
______________________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |