RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 09.10.2024/Pykälä 43
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Jokipohjankatu 25 sijaitsevan kiinteistön myyminen
132/10.00.02.00/2024
Kauprltk 09.10.2024 § 43
Selostus Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen Siun soten toiminta päättyi heinäkuussa Jokipohjankatu 25 sijaitsevasta hoitokodissa. Kohde laitettiin myyntiin huutokaupat.com sivustolle heinäkuun alussa ja tarjoukset tuli jättää 30.8.2024 klo 15.00 mennessä. Korkein tarjous oli hinnaltaan 5 500 euroa.
Hoitokoti on rakennettu 1958 ja käsittää päärakennuksen noin 3 140m² ja vieressä olevan asuinrakennuksen noin 620 m². Asuinrakennus on ollut kylmillään jo pidemmän aikaa. Päärakennuksen energiakustannukset ovat olleet noin 120 000 euron vuodessa. Kohde sijaitsee omalla tontilla jonka pinta-ala on noin 13 770 m².
Kohteeseen ei ole viime vuosina tehty suuria investointeja. Aiempien vuosien investointien arvonlisäveron palautusvastuu on 8 124,6 euroa. Mikäli kohde myydään tulee tämä osuus maksaa verottajalle. Kohteessa on kiintokalusteita ja laitteita. Kalusteet ja laitteet ovat purettavissa ja erikseen myydessä niistä arvioidaan saatavan yli 10 000 euroa. Mikäli kohdetta ei myydä se laitetaan nyt kylmilleen ja rakennukset tulee purettavaksi joidenkin vuosien kuluttua. Kohteen purkukustannuksien arviodaan olevan noin 300 000- 400 000 euroa. Lopulliseen kustannusarvioon vaikuttaa kohteella oleva haitta-aineiden määrä, joka on tarkoituksenmukaista kartoittaa purkamispäätöksen jälkeen.
Valmistelija Kaupunkirakennejohtaja
Lisätietoja Kaupunkirakennejohtaja Jarkko Karvonen, 044 755 9330, jarkko.karvonen@outokummunkaupunki.fi
Esittelijä Kaupunkirakennejohtaja
Päätösehdotus Kaupunkirakennelautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle että kohdetta ei myydä.
Päätös Kaupunkirakennejohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
______________________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |