RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 55
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Poliisin neuvottelukunnan jäsenen ja varajäsenen valitseminen 2025-2029
43/00.00.01.01/2025
Khall 02.06.2025 § 123
Selostus Poliisihallitus on 15.5.2025 vahvistanut poliisin hallinnosta annetun asetuksen (158/1996) 13 §:n mukaisesti Itä-Suomen poliisilaitoksen poliisin neuvottelukunnan jäsenten määräksi 2025 alkavalle neuvottelukunnan toimintakaudelle 43 henkilöä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Jäsenmäärä on yksi edustaja jokaisesta toiminta-alueen kunnasta.
Kunnanvaltuusto valitsee poliisin neuvottelukunnan jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudekseen. Lisäksi neuvottelukuntaan kuuluu myös poliisilaitoksen päällikkö. Neuvottelukunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Poliisin henkilöstöön kuuluva ei kuitenkaan voi toimia puheenjohtajana eikä varapuheenjohtajana.
Asetuksen mukaan poliisin neuvottelukunnan tehtävänä on
1) seurata poliisin toimintaan vaikuttavan ympäristön kehitystä, sekä poliisin toimintaa,
2) tehdä aloitteista poliisin toiminnan kehittämiseksi,
3) antaa lausuntoja poliisia koskevista asioista, sekä
4) käsitellä ne muut asiat, jotka käsiteltäviksi toimitetaan.
Outokummun kaupunginvaltuusto nimeää edustajakseen poliisin neuvottelukuntaan yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.
Valintoja tehdessä on huomioitava naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain 4 a §:n säädökset.
Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on siihen suostunut. Suostumus on asetettu valinnan edellytykseksi, joten se on annettava ennen valintaa.
Valmistelijat Toimistosihteeri, kaupunkipalvelujen johtaja
Lisätietoja Kaupunkipalvelujen johtaja Jukka Orenius, 044 755 9240, jukka.orenius@outokummunkaupunki.fi
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto valitsee Itä-Suomen poliisilaitoksen poliisin neuvottelukuntaan toimikaudekseen yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.
Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
______________________
Kvalt 16.06.2025 § 55
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto valitsee Itä-Suomen poliisilaitoksen poliisin neuvottelukuntaan toimikaudekseen yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.
Päätös Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti valita Itä-Suomen poliisilaitoksen poliisin neuvottelukuntaan seuraavat:
Varsinainen jäsen Henkilökohtainen varajäsen
Pauli Jämsén, KESK Kaisa Vallius, KESK
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |