Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 60



 

Kokinsaaren ranta-asemakaava

25/10.02.03/2025

 

Kauprltk 05.02.2025 § 11  

 

 

Selostus Ranta-asemakaava koskee tiloja 309-404-2-22 ja 309-404-2-39 (osa).

 

 Ranta-asemakaavalla muodostuvat korttelit 1 ja 2 sekä maa- ja metsätalousalueet.

 

 Suunnittelualue sijaitsee noin 13 km Outokummun keskustasta luoteeseen Rikkarannan alueella. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 9,34 ha.

 

 Ranta-asemakaavan tavoitteena on osoittaa Kokinsaaren eteläpäähän lomakylän käytössä olleiden rakennusten kohdalle viisi omarantaista rakennuspaikkaa, joista kolme varataan vakituiseen asumiseen. Lautalahden vanha lomarakennuspaikka poistetaan ja osoittaa maa- ja metsätalousalueeksi.

 

 Ranta-asemakaavassa on osoitettu rakennusoikeutta yhteensä 1070 k-m2 ja voimassa olevassa yleiskaavassa alueelle on rakennusoikeutta yhteensä 1060 k-m2 eli kokonaisrakennusoikeuden osalta ranta-asemakaava on linjassa Rikkaveden osayleiskaavan kanssa. Käyttötarkoitusten osalta ranta-asemakaava päivittää yli 20 vuotta vanhan yleiskaavan ratkaisua vastaamaan paremmin toteutunutta tilannetta ja maanomistajien tarpeita.

 

 Kaavaratkaisu on laadittu alueelle toteutuneet rakennukset ja tieyhteydet sekä muu infrastruktuuri huomioiden.

 

 Kaavalla ei siis osoiteta uutta rakentamista, ainoastaan huomioidaan Kokinsaareen jo toteutuneet rakennuspaikat. Osalla rakennuspaikoista mahdollistetaan vakituinen asuminen, joten siltä osin aiemmin mökinvuokraustoimintaan käytetyn alueen luonne muuttuu. Kokinsaaressa ja sen läheisyydessä on olemassa olevia vakituisia asuinrakennuspaikkoja, joten kaava täydentää tältä osin alueen olemassa olevaa haja-asutusluonteista yhdyskuntarakennetta.

 

 Alueidenkäyttölain 74 § 1 mom. mukaan "maanomistaja voi huolehtia ranta-asemakaavaa koskevan ehdotuksen laatimisesta omistamalleen ranta-alueelle. Ennen laatimiseen ryhtymistä on oltava yhteydessä kuntaan ja toimitettava kunnalle 63 §:ssä tarkoitettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma."

 

 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on toimitettu kaupungille syyskuussa. Kaavoitus on ollut yhteydessä Pohjois-Karjalan ELY-keskukseen. Käytyjen keskustelujen pohjalta kaavan laatimiselle ei ole tässä vaiheessa nähty esteitä. Kyse on olemassa olevan rakennuskannan hyödyntämisestä, eikä rakennusoikeus kaava-alueella lisäänny, vaikka rakennusten käyttötarkoitus muuttuu.

 

 Alueidenkäyttölain 59 §:n mukaan kunnalla on oikeus periä kaavan käsittelystä aiheutuneet kustannukset maanomistajalta. Kaupunki hoitaa kaavan vireilletulon ja valmistelun aikaisen tiedottamisen ja vuorovaikutuksen.

 

 Ranta-asemakaavan asiakirjaluonnokset ovat valmistuneet ja ne asetetaan nähtäville kolmeksi viikoksi. Niistä pyydetään lausunto Pohjois-Karjalan ELY-keskukselta, Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta, Pohjois-Karjalan maakuntaliitolta, Pohjois-Karjalan alueelliselta vastuumuseolta ja Pohjois-Karjalan ympäristöterveydeltä. Lisäksi kaava-alueen naapureille ja Rikkaveen kyläyhdistykselle lähetetään tieto ranta-asemakaavan laatimisen vireillä olosta.

 

 Hallintosäännön 28 b § mukaan kaupunkirakennelautakunta vastaa yleis- ja asemakaavojen valmistelusta.

 

Vaikutusarviointi Vaikutusten arviointi tehdään kaavaselostuksessa

 

Valmistelija Kaavoittaja

 

Lisätietoja Jukka Ropponen,050 4385680, jukka.ropponen@outokummunkaupunki.fi ja kaupunkirakennejohtaja Jarkko Karvonen, 044 755 9330, jarkko.karvonen@outokummunkaupunki.fi

 

Esittelijä Kaupunkirakennejohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunkirakennelautakunta päättää asettaa Kokinsaaren ranta-asemakaavan asiakirjaluonnokset nähtäville ja pyytää niistä lausunnon edellä mainituilta tahoilta.

 

Päätös Kaupunkirakennejohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________

 

 

Kauprltk 16.04.2025 § 24  

 

 

Selostus Ranta-asemakaavaluonnos pidettiin nähtävillä 13.2.-10.3.2025. Lausunnot kaava-asiakirjoista pyydettiin lautakunnan päätöksen mukaisesti. Mielipiteistä ei jätetty. Lausunnon antoivat

-          Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

-          Pohjois-Karjalan ELY-keskus

-          Pohjois-Karjalan alueellinen vastuumuseo

-          Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

-          Phjois-Karjalan pelastuslaitos

-          Rikkaveen kyläyhdistys

 

 Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen lausunnon perusteella muutetaan RA-1- ja AO-1-merkintöjen määräystä poistamalla kaavamääräyksen osa, jolla rakentamislupaviranomaisille annetiin lupa poiketa kaavasta. Poikkeamiset kaavasta ratkaistaan erillisellä poikkeamisluvalla. Em. merkintöihin lisättiin määräys, jolla mahdollistetaan rantaetäisyysmääräyksestä poikkeaminen rakennuksen kunnostukseen tai vastaavan uuden rakennuksen rakentamiseen, mikäli vanha rakennus tuhoutuu.  Lisäksi tarkennettiin määräystä rakennusten alimmasta lattiatasosta.

 

 Pohjois-Karjalan alueellisen vastuumuseon lausunnon perusteella täydennetään kaavaselostusta muinaisjäännöksen tunnuksen ja kohteen tutkimushistorian osalta.

 

Vaikutusarviointi Vaikutusten arviointi tehdää kaavaprosessin yhteydessä ja raportoidaan kaavaselostuksessa.

 

Valmistelija Kaavoittaja

 

Lisätietoja Kaavoittaja Jukka Ropponen, 050 438 5680, jukka.ropponen@outokummunkaupunki.fi ja kaupunkirakennejohtaja Jarkko Karvonen, 044 755 9330, jarkko.karvonen@outokummunkaupunki.fi

 

Esittelijä Kaupunkirakennejohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunkirakennelautakunta päättää:

1. asettaa Kokinsaaren ranta-asemakaavan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville,

2. pyytää siitä lausunnon Pohjois-Karjalan ELY-keskukselta ja Pohjois-Karjalan alueelliselta vastuumuseolta,

3. sekä, jos ranta-asemakaavaa vastaan ei tehdä muistutuksia ja mikäli lausunnoissa ei ole huomautettavaa, esittää kaupunginhallitukselle, että se ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä edellä selostetun ja liitteenä olevan kaavakartan mukaisen Kokinsaaren ranta-asemakaavan.

 

Päätös Kaupunkirakennejohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkitään, että Mika Aaltonen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 18:05.

 

 

 ______________________

 

 

Khall 02.06.2025 § 126 

 

 

Selostus Kokinsaaren ranta-asemakaavaehdotus on ollut maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtävillä 24.4-26.5.2025. Pohjois-Karjalan ely-keskus ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ilmoittivat ettei heillä ole lausuttavaa eikä myöskään muistutuksia ole tullut.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä edellä selostetun ja liitteenä olevan kaavakartan mukaisen Kokinsaaren ranta-asemakaavan.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkitään, että Eveliina Kanniainen ja Ilkka Hiltunen ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi klo 18.05-18.07. Esteellisyyden syy: yhteisöjääviys, Eveliina Kanniainen on Rikkaveen kyläyhdistyksen hallituksen jäsen ja Ilkka Hiltusen puoliso on kyläyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja. Rikkaveen kyläyhdistys on antanut lausunnon kaava-asiakirjoista.

 

 

 ______________________

 

 

Kvalt 16.06.2025 § 60  

  

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä edellä selostetun ja liitteenä olevan kaavakartan mukaisen Kokinsaaren ranta-asemakaavan.

 

 

Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Merkitään, että Eveliina Kanniainen ja Ilkka Hiltunen ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi klo 17.59-18.06. Esteellisyyden syy: yhteisöjääviys, Eveliina Kanniainen on Rikkaveen kyläyhdistyksen hallituksen jäsen ja Ilkka Hiltusen puoliso on kyläyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja. Rikkaveen kyläyhdistys on antanut lausunnon kaava-asiakirjoista.

Merkitään, että valtuutettu Pekka Hyvönen valittiin pöytäkirjantarkastajaksi tämän asian ajaksi.