Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 44


 

Keskusvaalilautakunnan vaali 2025-2029

43/00.00.01.01/2025

 

Khall 19.05.2025 § 101  

 

 

Selostus Kunnan keskusvaalilautakunta on lakisääteinen kunnallinen lautakunta, joka toimii kaikissa yleisissä vaaleissa: kuntavaaleissa, aluevaaleissa sekä valtiollisissa vaaleissa.

 

 Hallintosäännön 13 §:n mukaan keskusvaalilautakunnasta, vaalilautakunnista ja vaalitoimikunnista säädetään vaalilaissa.

 

 Vaalilain 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta.

 

 Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Keskusvaalilautakunnan jäsenet eivät siis ole henkilökohtaisia. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä.

 

 Jotta kunnan keskusvaalilautakunnan jäsenet ja varajäsenet edustaisivat edellisissä kuntavaaleissa esiintyneitä äänestäjäryhmiä, se yleensä edellyttää, että kukin jäsen ja varajäsen edustaa eri äänestäjäryhmää. Niin kauan kuin yksikin huomioon otettava äänestäjäryhmä on vailla edustusta, keskusvaalilautakuntaan ei saa valita muusta ryhmästä kahta edustajaa.

 

 Valtuusto valitsee jäseniksi valituista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat valitaan samassa vaalitoimituksessa (Kuntalaki 33 §).

 

 Kunnan keskusvaalilautakunta ottaa itselleen sihteerin ja muun tarvittavan henkilöstön.

 

 Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset. Kunnal-listen toimielinten valintaa koskee tasa-arvolain 4a §, joka kuuluu seuraavasti: Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa että kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 

 Tasa-arvolain mukaan 5 -jäsenisen lautakunnan jäsenistä ja varajäsenistä miesten ja naisten vähimmäislukumäärä on 2. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä. Varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä ei kuitenkaan tarvitse olla samaa sukupuolta.

 

 Kuntalain 70 §:n mukaan kunnan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on siihen suostunut. Suostumus on asetettu valinnan edellytykseksi, joten se on annettava ennen valintaa.

 

Valmistelija Toimistosihteeri, kaupunkipalvelujen johtaja

 

Lisätietoja Kaupunkipalvelujen johtaja Jukka Orenius, 044 755 9240, jukka.orenius@outokummunkaupunki.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto

1. valitsee keskusvaalilautakuntaan viisi (5) jäsentä ja seitsemän (7) varajäsentä. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan, sekä

2. valitsee varsinaisista jäsenistä keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________

 

 

Kvalt 16.06.2025 § 44  

  

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto

1. valitsee keskusvaalilautakuntaan viisi (5) jäsentä ja seitsemän (7) varajäsentä. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan, sekä

2. valitsee varsinaisista jäsenistä keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti

1. valita keskusvaalilautakuntaan seuraavat:

Varsinainen jäsen

Tomi Jämsä, KESK
Terttu Kovalainen, SDP
Katariina Mutanen, VAS
Esko Parkkonen, PS
Paavo Lehikoinen, KOK

Varajäsenet kutsumisjärjestyksessä

1. Petri Kokko, KD
2. Katri Ratilainen, KESK
3. Eija Pennanen, SDP
4. Pentti Hyttinen, VAS
5. Laura Jussila, PS
6. Jenni Räsänen, KOK
7. Pauli Jämsén, KESK

2. valita keskusvaalilautakunnan puheenjohtajaksi Tomi Jämsän ja varapuheenjohtajaksi Terttu Kovalaisen.