RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.05.2026/Pykälä 63
Outokummun kaupungin edustajan nimeäminen kutsuntalautakunnan jäseneksi vuonna 2026
61/00.00.01.01/2026
Khall 04.05.2026 § 63
Selostus Kainuun prikaatin Pohjois-Karjalan aluetoimisto pyytää Outokummun kaupunkia nimeämän 3.8.2026 mennessä jäsenen ja varajäsenen 11.11.2026 Outokummussa pidettävään kutsuntalautakuntaan.
Lautakunnan jäseniä nimettäessä pyydetään ottamaan huomioon heidän mahdollinen esteellisyytensä, niin ettei kutsunnanalaisissa ole heidän lähisukulaisiaan. Lisäksi edustajia valittaessa pyydetään huomioimaan, että heillä olisi kokemusta nuorten parissa työskentelystä ja ko. henkilö tuntisi osan kutsunnanalaisista.
Vaikutusarviointi Ei
Valmistelija Kaupunkipalvelujen johtaja
Lisätietoja Kaupunkipalvelujen johtaja Jukka Orenius, 044 755 9240
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää nimetä kutsuntalautakuntaan vuodeksi 2026 Outokummun kaupungin edustajaksi nuoriso-ohjaaja Anne Kuokkasen ja hänelle varajäseneksi koulunkäynnin ohjaaja Mirva Kuisman.
Päätös
Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
______________________