Dynasty tietopalvelu
Outokummun kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Seniori- ja vammaisneuvosto
Pöytäkirja 12.05.2026/Pykälä 11


Kokousasian teksti

 

Syksyn vanhusten viikko

1/00.01.02.00/2026

 

Seniori- ja vammaisneuvosto 12.05.2026 § 11   

  

Selostus   

 

Vanhustenviikkoa vietetään valtakunnallisesti lokakuun ensimmäistä sunnuntaita seuraavalla viikolla. Vuonna 2026 Vanhustenviikko on 5.–11.10.2026 ja viikon teema on ”Arjen kohtaamiset – Möten i vardagen”. Teema nostaa esiin pienet, kiireettömät kohtaamiset ja kuulluksi tulemisen merkityksen iäkkään ihmisen hyvinvoinnille, osallisuudelle ja arjen turvallisuudelle. Viikon aikana kannustetaan järjestämään matalan kynnyksen tapahtumia sekä vahvistamaan yhteistyötä kunnan, järjestöjen ja muiden toimijoiden kesken. Vanhustenviikko käynnistyy Vanhustenpäivällä sunnuntaina 4.10.2026; valtakunnallinen pääjuhla järjestetään Joensuussa.

 

Outokummun vanhusten viikon suunnitteluun perustetaan työryhmä.

 

 

 

 

Vanhustenviikon suunnittelua käynnistetään ja sihteeri kutsuu eri toimijoita koolle suunnittelu palaveriin.

Viikon ohjelmasta pyritään saamaan mahdollisimman kattava.

Merkitään tiedoksi, että Paula Laine poistui kokouksesta pykälän aikana.