RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakunnan yhteistyöryhmä
Pöytäkirja 19.09.2024/Pykälä 30
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan
ohjelman alueellisten rahoitussuunnitelmien valmistelu vuosille 2025-2026
Maakunnan yhteistyöryhmä 19.09.2024 § 30
4/00.02.04/2024
Alueiden kehittämisestä ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan toimeenpanosta annetun lain (756/2021, toimeenpanolaki) 20 §:n mukaan maakunnan yhteistyöryhmän tehtäviin kuuluu hyväksyä toimeenpanolain 29 §:n 3 momentissa tarkoitettu EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman alueellinen rahoitussuunnitelma ja siihen sisältyvät rahoituksen painopisteet.
Rahoitussuunnitelmissa kuvataan Suomen alue- ja rakennepolitiikan varojen alueellinen kohdentaminen. Rahoituksen kohdentaminen kuvataan toiminta-linjoittain, erityistavoitteittain ja viranomaisittain seuraavaksi kahdeksi vuodeksi hallintoviranomaisen ilmoittaman maakunnittaisen kulmaluvun perusteella.
Ehdotus on tarkoitettu otettavaksi huomioon varojen jakoa valmisteltaessa.
Hallintoviranomaisella on oikeus poiketa alueiden ehdotuksesta ohjelman täysipainoisen toteutumisen varmistamiseksi. Lisäksi suunnitelmassa ilmoitetaan arvio kuntarahoituksesta ja muusta julkisesta rahoituksesta toimintalinjoittain, erityistavoitteittain ja viranomaisittain. Rahoitussuunnitelmassa voidaan esittää myös mahdollinen varojen kohdentaminen ylimaakunnalliseen toimintaan ja ilmoittaa tähän toimintaan sovittu välittävä toimielin.
Maakuntien liitot vastaavat Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan ohjelman alueellisten rahoitussuunnitelmien valmistelusta. Liitot tekevät valmistelun tiiviissä yhteistyössä erityisesti ELY-keskusten kanssa, mutta myös muiden alueellisten kumppaneiden kanssa. Rahoitussuunnitelman valmistelussa keskeistä on yhteistyö ELY-keskusten kanssa siten, että myös alueella välittävänä toimielimenä toimiva ELY-keskus on mukana keskusteluissa.
Maakunnan yhteistyöryhmien hyväksymät vuosien 2025 ja 2026 EU:n alue- ja rakennepolitiikan alueelliset EAKR-, ESR+- ja JTF-rahoitussuunnitelmat pyydetään toimittamaan 31.10.2024 mennessä sähköpostilla osoitteeseen
Maakuntakohtaisten tuotos- ja tulostavoitteiden asettaminen
Tulosvastuun varmistamiseksi maakuntia pyydetään asettamaan maakuntakohtaiset tuotos- ja tulostavoitteet kumulatiivisesti EAKR:n ja ESR+:n osalta vuosille 2021-2025 ja JTF:n osalta vuosille 2022-2025. ESR+:n osalta tavoitteet asete-taan prosentteina.
Maakuntakohtaiset tuotos- ja tulostavoitteet asetetaan samassa aikataulussa rahoitussuunnitelman kanssa 31.10. mennessä. Tavoitetiedot toimitetaan Tiimerissä sijaitseviin yhteisiin taulukoihin. Maakuntien liitot valmistelevat taulukoiden tiedot yhteistyössä ELY-keskusten ja RR-ELY-keskusten kanssa.
Ehdotus (Sihteeristön pj.) Maakunnan yhteistyöryhmä merkitsee TEM:n kirjeen ja rahoitussuunnitelman valmistelutilanteen tiedoksi.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Lisätietoja |
|
| Eira Varis, aluekehitysjohtaja |
| etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi, p. 050 307 4806 |
|
|
| Tuija Astikainen EU-ohjelmapäällikkö |
| etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi, 040 542 6642 |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |