Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmä
Pöytäkirja 12.12.2024/Pykälä 51


 

Maakunnan yhteistyöryhmän käsittelyä ja lausuntoa edellyttävät hankkeet

 

Maakunnan yhteistyöryhmä 12.12.2024 § 51  

4/00.02.04/2024  

 

 

Sihteeristö esittää maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa käsiteltäväksi sihteeristön kokouksessa 3.12. käsitellyn hankkeen:

 

Päätöksentekoon osallistuva on velvollinen ilmoittamaan, mikäli on suomalaisen lainsäädännön ja hallintokäytännön mukaan jäävi osallistumaan asian käsittelyyn (Hallintolaki 434/2003, 27-29 §:t). Esteellisen henkilön on poistuttava kokoustilasta tai katkaistava Teams-yhteys. Esteellisyys kirjataan pöytäkirjaan hankekohtaisesti.

 

Pohjois-Karjalan maakuntaliitolle ja ELY-keskukselle jätettyjen hakemusten pisteyttämiseen ja arviointiin ei ole osallistunut jäävejä henkilöitä. Asia on varmistettu kaikilta hankkeiden pisteyttämiseen ja arviointiin osallistuneilta.

 

Hankkeen nimi
ja toteutusaika

TL

Rahoitusta

haettu

Hakija

EU+valtio

Kokonaiskust.

Esitys

Monivaiheinen vedenkäsittelyn innovaatioalusta

1.7.2025-30.6.2027

2

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Geologian Tutkimuskeskus

629 999

899 999

Myönteinen MYR

 

 Ehdotus  Maakunnan yhteistyöryhmä

1 (Eira Varis) katsoo, että seuraava hanke on Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman mukainen ja toteuttaa sen toimintalinjaa 2. Maakunnan yhteistyöryhmä antaa sitovan puoltavan lausunnon Pohjois-Karjalan maakuntaliitolle EU-rahoituksen myöntämisestä hankkeelle:

a) Monivaiheinen vedenkäsittelyn innovaatioalusta (EAKR/TL 2).

 

 Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Ilkka Naukkarinen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana (klo 10.09).